Vuoiŋŋat
Viitahuhta Marja
Kuvataiteilija ja elokuvantekijä Marja Viitahuhdan kameraton animaatio herättää henkiin ranskalaisen kuvittaja Louis Bévaletin vuonna 1839 Altan alueella Saamenmaalla piirtämät kuvat revontulista. Animaation digitaalisen avaruuden täyttää saamelaismuusikko Ánnámáretin joikaama luohti kodittomista hengistä – Vuoiŋŋat – jota säestävät Ilkka Heinosen jouhikko ja Turkka Inkilän elektroninen musiikki.
Teos on omistettu niiden saamelaisten muistolle, joiden jäännökset ryöstettiin 1800–1900 -lukujen vaihteessa Saamenmaan hautausmailta rasistisen tutkimuksen nimissä. Osa jäännöksistä on palautettu hautoihinsa Saamenmaalla vasta hiljattain.
Vuoiŋŋat on osa nelihenkisen tiimin pitkäaikaista yhteistyötä, joka on synnyttänyt sarjan liikkuvan kuvan teoksia ja kaksi musiikkialbumia. Ryhmä, jonka on perustanut ja kutsunut koolle Ánnámáret esiintyy myös konserteissa, joissa musiikki ja liikkuva kuva täydentävät toisiaan.
Teoksen toteutuksessa käytettyjen kuvien lähde: Nordlys nord for Bossekop, 6 January 1839, 6:27 p.m. / Northern Lights by Alta, observation 16 January 1839, 10:05 p.m. / Northern Lights by Alta, observation 19 January 1839, 7:40 p.m. / Drawings: Louis Bevalet, Vedokset: Sigismond Himely, Julkaisija: Arthus-Bertrand & Co, Kuvat: Nasjonalmuseet / Ivarsøy, Dag Andre
Spirits
24 teosta