Swinging at Solsidan
Arlander Annette
Eräänä talvena, asuessani Solsidan-nimisessä lähiössä Tukholmassa, tallensin keinumiseni joka aamu jonka vietin vanhassa kesähuvilassa lokakuusta toukokuuhun (12.10.2015‐29.5.2016).
Tuotantovuosi
2016
Kesto
00:05:16
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Swinging at Solsidan
Tuotantomaat
Finland, Sweden
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Annette Arlander (Kuvaaja), Annette Arlander (Käsikirjoittaja), Annette Arlander (Leikkaaja), Annette Arlander (Ohjaaja), Annette Arlander (Tekijä), Annette Arlander (Äänisuunnittelu)
Annette Arlander on helsinkiläinen taiteilija, tutkija ja opettaja, joka kuuluu suomalaisen performanssitaiteen uranuurtajiin ja taiteellisen tutkimuksen edelläkävijöihin. Hän on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta 1981 ja teatteritaiteen tohtoriksi 1999. Arlander toimi esitystaiteen ja teorian professorina Teatterikorkeakoulussa vuosina 2001–13, taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopistossa 2015–2016 ja vierailevana professorina Tukholman Taideyliopistossa. Hänen taiteellinen työnsä keskittyy maiseman esityksellistämiseen liikkuvan kuvan ja äänitetyn puheen keinoin performanssitaiteen, videon ja ympäristötaiteen rajamaastossa.
144 teosta