Lohikäärmettä kutsumassa (Pohjoinen, Itä, Etelä, Länsi)

Arlander Annette

Vihreään huiviin kietoutuneena taiteilija kutsuu lohikäärmettä soittamalla pientä keraamista kelloa bunkkerin katolla Harakassa, osassa 1 kääntyneenä kohti pohjoista, osassa 2 kohti itää, osassa 3 kohti etelää ja osassa 4  kohti länttä. Vuoden kierto toistuu kahdesti, kerran vasemmalta ja kerran oikealta.

Tuotantovuosi
2013
Kesto
00:46:50
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Calling the Dragon (North, East, South & West)
Suomenkielinen nimi

Lohikäärmettä kutsumassa (Pohjoinen, Itä, Etelä, Länsi)

Englanninkielinen nimi

Calling the Dragon (North, East, South & West)

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Annette Arlander (Kuvaaja), Annette Arlander (Käsikirjoittaja), Annette Arlander (Leikkaaja), Annette Arlander (Ohjaaja), Annette Arlander (Tekijä), Annette Arlander (Näyttelijä), Annette Arlander (Ääni)
Pressikuvat
Annette Arlander on helsinkiläinen taiteilija, tutkija ja opettaja, joka kuuluu suomalaisen performanssitaiteen uranuurtajiin ja taiteellisen tutkimuksen edelläkävijöihin. Hän on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta 1981 ja teatteritaiteen tohtoriksi 1999. Arlander toimi esitystaiteen ja teorian professorina Teatterikorkeakoulussa vuosina 2001–13, taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopistossa 2015–2016 ja vierailevana professorina Tukholman Taideyliopistossa. Hänen taiteellinen työnsä keskittyy maiseman esityksellistämiseen liikkuvan kuvan ja äänitetyn puheen keinoin performanssitaiteen, videon ja ympäristötaiteen rajamaastossa.

144 teosta