Sweet Mov(i)e

Jan Ijäs

Yksittäiset ihmiset esittävät kameralle seksiä imitoivia liikkeitä.
Tuotantovuosi
2010
Kesto
00:03:15
Tyyppi
Genre
Asiasanat
Alkuperäinen nimi
Sweet Mov(i)e
Suomenkielinen nimi
Sweet Mov(i)e
Englanninkielinen nimi
Sweet Mov(i)e
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Kuvasuhde
16:9
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Jussi Rautaniemi (Leikkaaja), Jan Ijäs (Ohjaaja), Jaakko Eino Kalevi (Säveltäjä), Jan Ijäs (Tekijä)
Pressikuvat

Jan Ijäs

Syntynyt: 1975

Mediataiteilija ja elokuvaohjaaja Jan Ijäs (s. 1975) on opiskellut Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella dokumentaarisen elokuvan ohjausta. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen elokuvia on esitetty yli kahdellasadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla sekä installoituina kokonaisuuksina museoissa ja gallerioissa. Hänen elokuvansa ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja. Kotimaassa Ijäksen elokuvista muun muassa SWEET MOV(I)E on palkittu Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011 ja siirtolaisuutta käsittelevä teos Médusan lautta voitti Lissabonissa 2018 IndieLisboa-elokuvafestivaaleilla Amnesty International-palkinnon.

26 teosta