The Switch
Takala Pilvi
”Vielä ei ole yö eikä pimeää. Päivänvalon suora ja vaativa kirkkaus on vaimennut. Ympärilläni on valon ja tunnelman ja olentojen jatkuva virtaava muutos. Jonkinlainen elävä hiljaisuus. Täällä on sijaa olemiselle ja luonnolleni: voi olla yhtä sekä toista. Levottomuus raukeaa ja sulan osaksi yöllistä massaa, jossa kaikki tuntuu olevan oikein, pakottamatta. Tässä ja nyt kaikki uupumus, kyvyttömyys ja väärin oleminen tuntuvat absurdeilta kokemuksilta. Päivänvalossa hahmot ovat voimakkaita, kärkeviä, sokaisevia ja polttavia, mutta näiden elollinen ja oleva kuitenkin alistuu ja kätkeytyy tältä valolta ja mieleltäni (tulisi nauttia siitä, ettei mitään voi sulkea otteeseensa). Tiedän ihmisiä, jotka tuntevat kuuluvansa hämärään ja jotka pitkän hiljaisuuden myötä ovat oppineet jälleen puhumaan ja rakastamaan kieltä – epävarmoja sanoja, lauseita ja kuvia. Olla avoin kuin kysymys."
The Switch
18 teosta