Muuttuvan meren tuoksu

Kati Roover
Uusi teos

Muuttuvan meren tuoksu on videoessee ja installaatio, joka kutoo yhteen moniaistisen kokemuksellisen tiedon sekä tieteellisiä havaintoja runolliseksi pohdinnaksi Itämeren mahdollisista tulevaisuuksista. Videoessee lähestyy empaattisesti meren ekosysteemejä ja niiden moninaisia muutoksia.

Lue lisää »

The Pine in the Park

Annette Arlander
Uusi teos
Vuoden ajan, 3. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2022 välillä, taiteilija mietiskeli ja esiintyi kameralle yhdessä männyn kanssa, joka kasvaa Kaivopuistossa Helsingissä. Ensin hän toisti kaksi asentoa ja lisäsi sitten kolmannen; siten kolme kuvaa on upotettu isompaan kuvaan... Lue lisää »

AV-arkin arkistoonhaku uudistuu

AV-arkki uudistaa arkistoon- ja levityskatalogille hakua niin, että hausta tulee avoin kaikille taiteilijoille ja tuotantoyhtiöille, joiden tuotannon voidaan katsoa edustavan suomalaista mediataidetta. Arkistoon otetaan vuosittain noin 100 teosta… Lue lisää »

Laava

Jade Kallio
Uusi teos
Laava on rakkauskirje asioille, joista ei voi kirjoittaa: rakkaudesta, kiihottavista risukasoista, kaipauksesta, katoavasta maisemasta, muistoista, joihin ei voi luottaa. Joko kirjoittaminen satuttaa, tai on mahdotonta löytää sanoja. Laava on jatkoa työryhmän edelliselle teokselle Magmalle (2020).... Lue lisää »

Geopsyche

Saara Ekström
Uusi teos
Geopsyche on matka syväaikaan – hyvin hitaisiin geologisiin aikasykleihin, jotka ovat ymmärryksemme ulottumattomissa. Etsimällä yhteyksiä geologian, evoluution ja alitajunnan välillä, elokuva kuljettaa meitä kohti myyttisiä maisemia ja maan sedimentteihin... Lue lisää »

RGB Experiment #001

Pilvari Pirtola
Uusi teos

RGB Experiment #001 on ensimmäinen osa värifilmeille tehdyistä kokeiluista. Teos tarkastelee erikseen kuvattujen värikerrosten ydintä.

Lue lisää »

f41

Pilvari Pirtola
Uusi teos
Koodi F41.1 on diagnoosikoodi yleiselle ahdistuneisuushäiriölle, jolle on tunnusomaista liiallinen, hallitsematon ja usein irrationaalinen huolestuminen – levoton odotus tapahtumista tai toimista. Tämä liiallinen huolestuminen häiritsee usein päivittäistä... Lue lisää »

Roma Mountain

Jaana Kokko
Uusi teos
Elokuvan Romanivuori kehyskertomuksena ovat suomalais-virolaisen kirjailijan ja vasemmistopoliitikko Hella Wuolijoen (1886-1954) muistelmat. Niissä Wuolijoki kuvaa omaan poliittiseen heräämiseensä vahvasti vaikuttaneita, vuoden 1905 Venäjän suurlakon jälkeisiä tapahtumia kotinsa... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (Z)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Sinua purtiin pari tuntia sitten. Olimme kävelyllä koiran kanssa metsässä ja niin vain pääsi käymään. Olento metsässä, piilossa avaruushuovan alla. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (Z) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista videosarjaa, joka perustuu... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (Y)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Aurinkoaurasi ja lämpösi ja vapautesi matkustivat kirjeissäsi ja niiden kanssa. Kaikki, mitä kirjoitit ja mitä luin kynttilän valossa, kun aurinkomyrsky oli vienyt meiltä sähköt. Vahva geomagneettinen myräkkä loi navigaatio-ongelmia, viallisia satelliitteja ja kauniita... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (X)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
X on sen ihmettelyä, milloin jutusta tulee juttu ja milloin jostain toisesta jutusta tulee liikaa. X on sen ihmettelyä, miten muuten kuin intuitiolla tietää, milloin erikoisuudesta tulee nujertavaa tai milloin vaarasta tulee kiihottavaa tai milloin väkivalta murtautuu seksikkäistä... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (W)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Ulkona kevät on loppunut, kaikki minkä tunnemme on loppunut. Liityt seuraani kun katson ampiaisen tekevän moitteetonta työtään rakentaakseen harmaan pesän saunan katonrajaan. Survival Guide for a Post-Apocalyptic Child (W) is part of Nastja Säde Rönkkö’s 26-part video... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (V)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Myrkky tihkuu turpeista huokosistasi, myrkylliset väreet ja myrkylliset tummat silmät ja myrkkyä säteilevät aivosi, sydämesi ja muut elimesi. Sanojen ja kielten myrkkyä. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (V) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista videosarjaa, joka... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (U)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kun ihmisestä tulee maailmankaikkeutesi, se voi olla vaaran paikka, voi olla tiukkaa, kun maailmankaikkeutesi romahtaa tai räjähtää, tai mahtuu yhteen lauluun. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (U) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista videosarjaa, joka perustuu englannin kielen... Lue lisää »

Rituaali sateenkaarelle

Sami Sänpäkkilä
Uusi teos
Rituaali sateenkaarelle on tarina neljästä esiteinistä, jotka ovat ajautuneet kotiväkivallan seurauksena yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Ariel, Rupi, Liisa ja Hemmo elättävät itsensä ammuskelemalla rottia autoromuttamolla ja keräämällä tyhjiä... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (T)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos

Salainen kosketus, salainen kutitus, salaisen tunteen jakaminen. Pelkkä tuntuma. Mietin usein, kun maailma loppuu, kenen kanssa pakenisin? Ja minne. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (T) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista videosarjaa, joka perustuu englannin kielen aakkosiin. 

Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (S)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kävellessäni kiven ja laavahiekan ja pikkukivien ja vieraan planeetan muukalaisolentojen seassa mietin selviytymistä: miten elää hyvä elämä, ei vain selviytyä. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (S) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista videosarjaa, joka... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (R)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kysyit, mitä jäin kaipaamaan vanhasta maailmasta ja vastasin että vanhasta maailmasta kaipasin riittejä. Minä mietin kestävyyttä ja juuria ja rytmejä ja mellakoita ja vastarintaa ja haaskoja ja raivoa. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (R) on osa Nastja Säde Rönkön... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (Q)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kuvailet ensin jotain paikkaa, tilaa. Esität kysymyksiä ja yrität pärjätä niiden kanssa parhaasi mukaan. Minulla on paljon kysymyksiä, saatat sanoa. Minulla on paljon vastauksia, saatan sanoa. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (Q) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista... Lue lisää »

Tunisian Dance Tutorial With Mamou

Dora Dalila Cheffi
Uusi teos
Videoteos esittää karismaattisen showniekka Mamoun opettamassa katsojalle tunisialaisia tanssiliikkeitä Åke Blomqvistin 1970-luvun legendaarisen tanssikoulun hengessä. Tunisialaissuomalainen taiteilija Dora Dalila Cheffi tutkii tanssiliikkeiden merkitystä tunisialaisessa yhteiskunnassa... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (P)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kun miettii selviytymistä ja hiipuvaa planeettaamme, täytyy miettiä valtaa. Kenellä valta on? Vallan tulisi olla meillä. Mitä vallalla tehdään? Pitäisi tehdä jotain. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (P) on osa Nastja Säde Rönkön 26-osaista... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (O)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Tyhjyyden oppii tuntemaan pikkuhiljaa, kun kipua on kertynyt tarpeeksi. Satutin itseni hiljalleen oppiessani tuntemaan sinut. Kun satutat minua toisen kerran, en tunne muuta kuin pienen piston, kuin haalean hellepäivän Amstelin. Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (O) on osa Nastja Säde... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (N)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Kun juttelemme puhelimessa, kysyt neuvoja koirasi ravitsemisesta tai hoivaamisesta. Katson merta ja ulappaa ja allasta ja ammetta ja mietin, miten kaipaisin sinua, tai mitä sanoisin sinulle. Mitä sinä muka tiedät ravitsemisesta tai hoivasta tai ravinnosta? Kerroin sinulle ja kerroin sinulle,... Lue lisää »

Selviytymisopas maailmanlopun lapselle (M)

Nastja Säde Rönkkö
Uusi teos
Oi, Johtaja sanoo ja vie meidät patjoille, yksitellen, makaamaan pää sekaisin ja täynnä kirkasta ja dissosiaatiota ja jokaisella tiedon raskas taakka. Kaikkien enkelten tukka kirkkaasta sekaisin. Muistakaa millaista voi olla, armotonta, muualla. Ei ruokaa, ei suojaa, ei vettä.... Lue lisää »