Myötä- ja vastoinkäymisissä

Kuchka Heta

Kosin viittä miestä puhelimitse ihmissuhteeni loputtua. Video seuraa liukuhihnamaista hääkuvaustilannetta, jossa morsiamella on vuorotellen viisi eri aviomiestä. Heidän käyttäytymisestään näkee, etteivät he ole oikeasti rakastavaisia. He leikkivät vain roolileikkiä, jonka lopputulos pettää. Kuvat näyttävät aidoilta hääkuvilta.

Tuotantovuosi
2005
Kesto
00:15:31
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Myötä- ja vastoinkäymisissä
Suomenkielinen nimi
Myötä- ja vastoinkäymisissä
Englanninkielinen nimi
For Better Or For Worse
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Kyllä
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Heta Kuchka (Ohjaaja), Heta Kuchka (Tekijä)
Pressikuvat
Heta Kuchka on suomalais-amerikkalainen taiteilija joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2001. Kuchka on monipuolinen ja tuottelias taiteilija joka käyttää töissään valokuvaa, liikkuvaa kuvaa ja piirroksia. Kuchkan teosten aiheina on kuolema ja vanheneminen, mutta yhtä lailla nuoret ja heidän ajatuksensa, ja taiteilija lähestyy aiheitaan lämpimällä huumorilla. Kucha on palkittu vuoden nuorena taiteilijana vuonna 2006, ja 2014 hän edusti Suomea ARCOmadrid-taidemessujen FocusFinland-paviljongissa.