Eka päivä
Kuchka Heta
Kolmekymppinen mies on ensimmäistä päivää isä. Hän puhuu vastuusta, tunteistaan ja odotuksistaan. Raskausaika on ollut isälle opiskelua, erityisesti koska vauva elää kahden naisen perhessä. Isä pohtii tulevaa rooliaan pojan elämässä.
Tuotantovuosi
2003
Kesto
00:23:32
Tyyppi
Asiasana
dokumentaarisuus, dokumenttielokuvat, haastattelut, HLBTQI, ihmissuhteet, isät, kokemuskerronta, lapset (ikäryhmät), perheet, rakkaus, vanhemmat, varhaislapsuus, vastasyntyneet, vauvat
Alkuperäinen nimi
Eka päivä
Suomenkielinen nimi
Eka päivä
Englanninkielinen nimi
The First Day
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Kyllä
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Heta Kuchka (Ohjaaja), Heta Kuchka (Tekijä), Juha-Heikki Tihinen (Esiintyjä)
Pressikuvat
Heta Kuchka on suomalais-amerikkalainen taiteilija joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2001. Kuchka on monipuolinen ja tuottelias taiteilija joka käyttää töissään valokuvaa, liikkuvaa kuvaa ja piirroksia. Kuchkan teosten aiheina on kuolema ja vanheneminen, mutta yhtä lailla nuoret ja heidän ajatuksensa, ja taiteilija lähestyy aiheitaan lämpimällä huumorilla. Kucha on palkittu vuoden nuorena taiteilijana vuonna 2006, ja 2014 hän edusti Suomea ARCOmadrid-taidemessujen FocusFinland-paviljongissa.
19 teosta