Things I've Seen

Matikka Tommi

Sukellusveneen periskooppi tutkii saaristomaisemaa. Katsojan silmien eteen kulkeutuu satujen ja todellisuuden kirjava sekamelska lentävine liskoineen ja haaksirikkoisineen. Periskoopin näyttö lipuu välinpitämättömästi kohti uusia tapahtumia vahvasti musiikillisen äänimaailman lomassa. Millään ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä.

Tuotantovuosi
2012
Kesto
00:02:03
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Things I've Seen
Suomenkielinen nimi

Things I've Seen

Englanninkielinen nimi

Things I've Seen

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Tommi Matikka (Kuvaaja), Tommi Matikka (Käsikirjoittaja), Tommi Matikka (Ohjaaja), Tommi Matikka (Säveltäjä), Tommi Matikka (Tekijä), Tommi Matikka (Ääni)
Pressikuvat
Tommi Matikka on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa 2007. Matikka on tehnyt animaatiopohjaista videotaidetta vuodesta 2008. Hän on osa elokuvallista videotaidekollektiivia Together Forever Studio yhdessä vaimonsa Maria Matikan kanssa. Videoissaan Matikka yhdistelee mm. runoutta, animaatiota ja sävellyksiä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hänen taiteensa ydin on kokemuksessa ihmisen pienuudesta. Matikan teoksia on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, festivaaleilla ja tapahtumissa.