At the Feet of Something Unknown
Tommi Matikka
Sademetsän aluskasvillisuus huojuu tuulessa ja kuunvalo pilkottaa lehvästön läpi. Viidakon äänet ja kasvava matala äänimaisema täyttävät astit. Jokin lähestyy ja kasvit heiluvat voimakkaasti. Tuntemattoman olennon henkäykset saavat linnut pakenemaan. Jokin on aivan lähellä.
Tuotantovuosi
2014
Kesto
00:02:24
Tyyppi
Genre
Asiasanat
Alkuperäinen nimi
At the Feet of Something Unknown
Suomenkielinen nimi
At the Feet of Something Unknown
Englanninkielinen nimi
At the Feet of Something Unknown
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Tommi Matikka (Kuvaaja), Tommi Matikka (Käsikirjoittaja), Tommi Matikka (Ohjaaja), Tommi Matikka (Säveltäjä), Tommi Matikka (Tekijä), Tommi Matikka (Ääni)
Tommi Matikka on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa 2007. Matikka on tehnyt animaatiopohjaista videotaidetta vuodesta 2008. Hän on osa elokuvallista videotaidekollektiivia Together Forever Studio yhdessä vaimonsa Maria Matikan kanssa. Videoissaan Matikka yhdistelee mm. runoutta, animaatiota ja sävellyksiä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Hänen taiteensa ydin on kokemuksessa ihmisen pienuudesta. Matikan teoksia on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, festivaaleilla ja tapahtumissa.
9 teosta