
Jan Ijäksen kaksi New York -aiheista teosta, Absolute Street ja Waste no. 4 New York, New York nähdään Forum Boxin Mediaboxissa 24.5.–16.6.
Mediaboxin näyttely koostuu kahdesta itsenäisestä New Yorkiin sijoittuvasta teoksesta, ensimmäinen teos Absolute Street kertoo kuinka Samuel Beckett etsi kuvauspaikkaa lyhytelokuvaansa varten kesällä 1964 ja toisessa teoksessa Waste no.4 New York, New York käydään kaupungin historia läpi kahdessakymmenessä minuutissa 12 hautausmaan ja yhden kaatopaikan kautta. Teos on neljäs itsenäinen episodi kymmenenosaisesta teoskokonaisuudesta Waste.
Mediataiteilija ja elokuvaohjaaja Jan Ijäs (s. 1975) on opiskellut Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella dokumentaarisen elokuvan ohjausta. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen elokuvia on esitetty yli kahdellasadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla sekä installoituina kokonaisuuksina museoissa ja gallerioissa. Hänen elokuvansa ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja. Kotimaassa Ijäs on palkittu mm. Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011.
Mediaboxi on Forum Boxin tila mediataiteelle. Uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmisto suunnitellaan yhteistyössä AV-arkin kanssa. Tila toimii nyt yhtenä tärkeänä kanavana mediataiteelle.
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 25.4. klo 17–19!
Jan Ijäs Forum Boxin Mediaboxissa 24.5.–16.6. 2019
Lisätietoa: Forum Box