Ei milloinkaan laiskana

Helinä Hukkataival

Keväällä 2014 tein Roomassa performanssi-interventioita. Istuin ja leikkasin matonkuteiksi valkoista miesten paitaa. Mustapukuinen, huivipäinen hahmoni ei herättänyt huomiota, mutta aika ajoin tekemistäni pysähdyttiin katsomaan. Piazza Navonalla elämä ympärilläni oli vilkasta, ja kuvaaja onnistui kohtalaisen hyvin näyttämään vain uteliaalta turistilta.

Tuotantovuosi
2014
Kesto
00:04:18
Tyyppi
Genre
Asiasanat
Alkuperäinen nimi
Ei milloinkaan laiskana
Suomenkielinen nimi

Ei milloinkaan laiskana

Englanninkielinen nimi

Never a Lazy Moment

Tuotantomaat
Finland, Italy
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Merja Tanhua (Kuvaaja), Helinä Hukkataival (Käsikirjoittaja), Helinä Hukkataival (Ohjaaja), Helinä Hukkataival (Tekijä), Helinä Hukkataival (Leikkaaja), Helinä Hukkataival (Näyttelijä), Helinä Hukkataival (Äänisuunnittelu)
Pressikuvat
Helinä Hukkataival on työskennellyt media- ja performanssitaiteilijana vuodesta 1969 ja toiminut taideopettajana aina vuoteen 2001 asti. Hän on opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Hänen teoksiaan on nähty näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. !990-luvulta lähtien Hukkataipaleen teokset ovat olleet enimmäkseen performanssitaidetta, mutta nykyisin hän yhdistää niihin myös liikkuvaa kuvaa. Hänen teoksensa käsittelevät universaalin etsimistä yksityisessä kokemuksessa. Hukkataival sai Kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2004.