Puoliksi täynnä

Valja Pinja

Puoliksi täynnä käsittelee totuuden subjektiivisuutta leikitellen tutulla sanonnalla siitä, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Teoksen toisessa videokanavassa valkoiset maljakot täyttyvät mustalla nesteellä. Samanaikaisesti toisessa kanavassa mustat maljakot täyttyvät valkoisella nesteellä. Lopulta valuvat nesteet tulvivat yli värjäten valkoiset maljakot mustiksi ja mustat valkoisiksi.Teoksen kaksi kanavaa sijoitetaan tilassa siten, että katsoja pystyy näkemään kanavista vain yhden kerrallaan (esimerkiksi seinän eri puolille projisoituina).

Tuotantovuosi
2018
Kesto
00:11:15
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Puoliksi täynnä
Suomenkielinen nimi

Puoliksi täynnä

Englanninkielinen nimi

Half Full

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Pinja Valja (Kuvaaja), Pinja Valja (Leikkaaja), Pinja Valja (Ohjaaja), Pinja Valja (Tekijä), Pinja Valja (Äänisuunnittelu)
Pressikuvat
Pinja Valja on Helsingissä työskentelevä mediataiteilija, jonka työskentelyä läpäisee keskeisenä teemana binaaristen vastakkainasettelujen tarkastelu. Hänen teoksensa pyrkivät usein kuvittelemaan, millainen maailmankuva voisi syntyä, jos näihin vastakohtiin perustuvat rakenteet purettaisiin. Valjan teokset keskittyvät toistuvasti analysoimaan ja kyseenalaistamaan tällaisia rakenteita, jotka ylläpitävät vastakkainasetteluja. Valja on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2016 ja tekee parhaillaan taiteen tohtorin opintoja Aalto-yliopistossa. Hänen teoksiaan on muun muassa HAMin ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.