Hei Vaan!

Silokunnas Jukka

Pienenä matkustin paljon perheen kanssa. Katsoin asuntovaunun ikkunasta muuttuvaa maisemaa. Vasta vanhempana tajusin. Minä muutuin, ei maisema.

Tuotantovuosi
2017
Kesto
00:01:01
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Hei Vaan!
Suomenkielinen nimi

Hei Vaan!

Englanninkielinen nimi

Vanishing Point

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Jukka Silokunnas (Kuvaaja), Jukka Silokunnas (Käsikirjoittaja), Jukka Silokunnas (Leikkaaja), Jukka Silokunnas (Ohjaaja), Jukka Silokunnas (Säveltäjä), Jukka Silokunnas (Tekijä), Suomen Kulttuurirahasto (Rahoittaja), Jukka Silokunnas (Äänisuunnittelu)
Pressikuvat
Jukka Silokunnas on mediataiteilija, joka työskentelee videon, animaation ja lisätyn todellisuuden parissa. Tällä hetkellä hän keskittyy pääasiassa katutaideanimaatioihin. Silokunnaksella ei ole muuta työhuonetta kuin kaupunkitila. Hänelle luovuus on tilassa liikkumista ja elämän hengittämistä. Hän etsiikin jatkuvasti uusia tapoja käyttää ympäristöä hyödyksi omassa taiteessaan. Silokunnas on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2011 Tampereen ammattikorkeakoulusta. Valmistumisen jälkeen hän on osallistunut lukusiin merkittäviin näyttelyihin ja festivaaleihin Suomessa ja ulkomailla.