Via Karelia

Mikkola Elian

Kuinka jäljittää kivun keskipiste, kun aika on muodostanut sen ympärille omat suojamuurinsa? Taiteilija yrittää ymmärtää oman identiteettinsä alkujuuria ja sukupolvelta toiselle periytynyttä surua matkaamalla vanhempiensa kanssa isoäidin kotikylään Kuolemajärvelle Karjalan tasavaltaan. Via Karelia on tutkimus ja matka, kotivideoiden ja käsin kehitetyn 16 mm filmin kanssa, rajan toiselle puolen ja takaisin. 

Tuotantovuosi
2021
Kesto
00:12:35
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Via Karelia
Suomenkielinen nimi

Via Karelia

Englanninkielinen nimi

Via Karelia

Tuotantomaat
Finland, Canada
Dialogi
Kyllä
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Valtteri Mikkola (Kuvaaja), Elian Mikkola (Kuvaaja), Tuomas Mikkola (Kuvaaja), Elian Mikkola (Käsikirjoittaja), Elian Mikkola (Leikkaaja), Elian Mikkola (Ohjaaja), Elian Mikkola (Tekijä), Elian Mikkola (Tuottaja), Suomen Kulttuurirahasto (Rahoittaja), Elian Mikkola (Äänisuunnittelu)
Pressikuvat
Elian Mikkola (s.1990) on Kanadassa työskentelevä suomalainen elokuvataiteilija. Turussa syntynyt Mikkola on valmistunut Tampereen yliopistosta tiedotusopin linjalta yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 2015. Taiteen maisteriksi Mikkola valmistui vuonna 2019 tehtyään maisterin opintonsa Kanadassa University of Reginassa. Elian Mikkolan opiskelijatyönä toteutettu debyyttielokuva SAARI (2016) valittiin vuonna 2017 Toronton kansainvälisten elokuvajuhlien Top Ten -ohjelmistoon. Mikkolan viimeisimmät kaksi lyhytelokuvaa saivat ensi-iltansa Rotterdamin ja Hong Kongin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Mikkolan trans- ja muunsukupuolisuus näyttäytyy merkittävänä osana hänen motivaatiotaan taiteen tekijänä. Lisäksi Mikkola keskittyy työssään digitaalisten ja analogisten muotojen yhdistämiseen sekä ekologisten vaihtoehtojen havainnollistamiseen ja hyödyntämiseen analogisen elokuvan kontekstissa.