Muutos
Oja Marjatta
Performatiivinen teko paperilla, maalilla ja saksilla.
Tuotantovuosi
2014
Kesto
00:04:15
Tyyppi
Asiasana
abstraktio, installaatiot, liikennemelu, maalaus (kuvataide), musta, muutos, paperi, peilit, performanssi, sakset, toisenlaiseksi muuttaminen, valkoinen (väri)
Alkuperäinen nimi
Transformation
Suomenkielinen nimi
Muutos
Englanninkielinen nimi
Transformation
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Marjatta Oja (Kuvaaja), Marjatta Oja (Leikkaaja), Marjatta Oja (Ohjaaja), Marjatta Oja (Tekijä)
Pressikuvat
Marjatta Oja asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut Vapaassa taidekoulussa, Milanon taideakatemiassa ja Kuvataideakatemiassa, josta hän valmistui taiteen tohtoriksi 2011. Oja käyttää pääosin valokuvaa, videota tai esineitä. Hän pyrkii sekoittamaan syvyyttä, elävyyttä ja kolmiulotteisuutta niin, että lopputuloksena syntyy “tilanneveistoksia”. Ojan teoksia on esitetty näyttelyissä ja tapahtumissa 1980-luvun lopulta lähtien Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa, Aasiassa ja USAssa.
25 teosta