Sain viirin

Ziegler Denise

Sain viirin on kokeellinen videoteos viirikulttuurista. Teoksessa lapset esittelevät vaihtoviirinsä, jotka he ovat saaneet tsempparitunnustuksena joukkueurheiluharrastustensa yhteydessä. Videossa nähdään lasten kädet jotka ripustavat viirinsä yksi toisensa jälkeen seinällä olevaan naulaan. Lapset esittelevät aarteitaan kameralle ylpein elein ja huolellisin kädenliikkein. Video on tehty Porissa.

Tuotantovuosi
2015
Kesto
00:03:19
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Sain viirin
Suomenkielinen nimi

Sain viirin

Englanninkielinen nimi

I Got Pennant

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Ei
Työryhmä
Denise Ziegler (Kuvaaja), Denise Ziegler (Käsikirjoittaja), Denise Ziegler (Leikkaaja), Denise Ziegler (Ohjaaja), Denise Ziegler (Tekijä)
Pressikuvat
Denise Ziegler on syntynyt Luzernissa, Sveitsissä, ja on asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 1990. Ziegler on opiskellut Luzernin Schule für Gestaltungissa (1986–90) ja Kuvataideakatemiassa (1996–97), josta hän valmistui taiteen tohtoriksi vuonna 2010. Teoksissaan Ziegler käyttää esineyhdistelmiä, veistoksia, piirustuksia, installaatioita, maalauksia, ja videoita. Hän on osallistunut yksityis- ja ryhmänäyttelyihin vuodesta 1989 Suomessa, Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

28 teosta