palette

Alli Savolainen

Hetken ajan näkyvät paletin aiheet ovat vihjeinä katsojalle muistaa ja huomioida omaa arkeaan, tehdä oma maalauksensa.
Tuotantovuosi
2007
Kesto
00:05:30
Tyyppi
Genre
Asiasanat
Alkuperäinen nimi
palette
Suomenkielinen nimi
palette
Englanninkielinen nimi
palette
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Alli Savolainen (Ohjaaja), Alli Savolainen (Tekijä)
Pressikuvat

Alli Savolainen

Syntynyt: 1963

Alli Savolainen on Espoossa asuva ja työskentelevä taiteilija. Hän valmistui Lahden taideinstituutista vuonna 1989. Savolainen käyttää työskentelyssään videota, valokuvaa, ääntä ja maalausta. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1986 lähtien, ja hänen teoksiaan on esitetty laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, festivaaleilla ja muissa taidetapahtumissa Suomessa ja kansainvälisesti. Viimeaikaisissa teoksissaan hän on käsitellyt mm aikaan, urbaaniin ympäristöön ja luontoon liittyviä teemoja.

27 teosta