7-18
Savolainen Alli
Stillkuva-animaatio nuoresta kasvavasta pojasta. Valokuvat on kerätty luokkakuvista, yksi joka vuodelta. Poika on ensimmäisessä kuvassa 7- ja viimeisessä 18-vuotias.
Tuotantovuosi
2002
Kesto
00:01:00
Tyyppi
Asiasana
aika, aikuistuminen, animaatio, kasvu, kokeelliset elokuvat, lapset (ikäryhmät), metamorfoosi (taide), miehet, muutos, nuoret, valokuvaus
Alkuperäinen nimi
7-18
Suomenkielinen nimi
7-18
Englanninkielinen nimi
7-18
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Alli Savolainen (Ohjaaja), Alli Savolainen (Tekijä), Aki Härmä (Esiintyjä)
Pressikuvat
Alli Savolainen
Syntynyt: 1963
Alli Savolainen on Espoossa asuva ja työskentelevä taiteilija. Hän valmistui Lahden taideinstituutista vuonna 1989. Savolainen käyttää työskentelyssään videota, valokuvaa, ääntä ja maalausta. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1986 lähtien, ja hänen teoksiaan on esitetty laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, festivaaleilla ja muissa taidetapahtumissa Suomessa ja kansainvälisesti. Viimeaikaisissa teoksissaan hän on käsitellyt mm aikaan, urbaaniin ympäristöön ja luontoon liittyviä teemoja.
28 teosta