Metsä

Parkkinen Minna

Kuvaus katoavasta lapsuuden maisemasta.
Tuotantovuosi
2000
Kesto
00:02:11
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Metsä
Suomenkielinen nimi
Metsä
Englanninkielinen nimi
A Forest
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Minna Parkkinen (Ohjaaja), Minna Parkkinen (Tekijä), Arto Ellonen (Ääni)
Pressikuvat
Minna Parkkinen työskentelee elokuvan, valokuvan ja kolmiulotteisten teosten parissa. Hänellä on pitkä kokemus myös käsinkehitetyn filmin työstämisestä, jota hän on opiskellut Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Parkkisen teokset käsittelevät tunteita sekä alitajuntaa, ja niitä on luonnehdittu poeettisiksi. Hän on työstänyt elokuviensa kuvia myös muihin materiaaleihin. Parkkisen elokuvia on palkittu kunniamaininnoilla ja niitä on esitetty kymmenillä kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja yksityisnäyttelyiden lisäksi gallerioissa mm. Brasiliassa ja Etelä-Koreassa.