Liikkuva emu

van Ingen Sami

Liikkuva emu on kolmiodraama pilkottuna. Kahden sekunnin tapahtuma, jossa pääosssa säikähtänyt emu ja maalaismaisema, joita heittelehtivä, ohikiitävä kamera taltioi.
Tuotantovuosi
1992
Kesto
00:02:29
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
Liikkuva emu
Suomenkielinen nimi
Liikkuva emu
Englanninkielinen nimi
Moving Emu
Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Kuvasuhde
4:3
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Sami van Ingen (Ohjaaja), Sami van Ingen (Tekijä)
Pressikuvat

Sami van Ingen

Syntynyt: 1964

Sami van Ingen on suomalaisen kokeellisen elokuvan veteraaneja, joka on toiminut kuvataiteilijana, tuntiopettajana ja kuraattorina 1980-luvun lopulta lähtien. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Van Ingen väitteli taiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2012. Hän työskentelee useimmiten sattumanvaraisen, löydetyn materiaalin avulla. Hänen teoksiaan on nähty vuosien varrella useissa näyttelyissä ja festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla, mm. Tbilisin triennaalissa (2012), Helsingin Taidehallissa (2005) ja Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella (2002).