A Friend

Sassi Pekka

"Kiva pieni hippilyhäri." Konstruktivismin hengessä tehty abstrakti lyhytelokuva jonkin kaukaisen ja kylmän muuttumisesta läheiseksi ja lämpimäksi. Se on kineettinen ylistys abstraktin elokuvan ja folkin mestareille: Liz Rhodesille ja Donovanille.

Tuotantovuosi
2016
Kesto
00:02:22
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
A Friend
Englanninkielinen nimi

A Friend

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Pekka Sassi (Käsikirjoittaja), Pekka Sassi (Musiikki), Pekka Sassi (Ohjaaja), Pekka Sassi (Säveltäjä), Pekka Sassi (Tekijä), Pekka Sassi (Leikkaaja), Pekka Sassi (Äänisuunnittelu)
Pressikuvat

Pekka Sassi

Syntynyt: 1969

Pekka Sassi on laaja-alainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Sassi valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2000. Hän tekee kokeellisia ääni- ja videoteoksia, joista suuri osa käsittää pelkkää ääntä. Hän on tehnyt yli 100 lyhytelokuvaa ja videota vuodesta 1995 lähtien. Sassin teoksia on esitetty useiden kotimaisten ja kansainvälisten festivaalien ja museoiden ohjelmistoissa. Vuonna 2006 Sassille myönnettiin AVEK-palkinto, ja vuonna 2010 hän voitti parhaan elokuvan palkinnon European Media Art Festivalin ohjelmistossa, Osnabrückissä, Saksassa.

67 teosta