AV-arkin levityskatalogi on tarkoitettu ammattimaiseen esikatseluun.
Katalogin videoiden täyspitkät esikatseluversiot vaativat kirjautumisen. Voit pyytää rekisteröitymistä täällä.
Huom! Kaikista katalogin teoksista ei ole vielä esikatseluversiota arkistossamme. Voit pyytää esikatselulinkkiä sähköpostitse: programme@av-arkki.fi
Katalogin teoksia levitetään AV-arkin kansainvälisen levitystoiminnan kautta lukuisiin tapahtumiin ja elokuvafestivaaleille ympäri maailmaa.
Lisätietoja palveluistamme ja hinnasto täällä.
Levityskatalogi 2026–2027
Vuoden 2026-2027 levityskatalogin yksikanavaiset työt on valinnut vieraileva kuraattori Nour Ouayda yhdessä AV-arkin henkilökunnan kanssa.
Katalogin teokset:
Sitten jänistin
2027
Tunnustuksellinen elokuva rakkaudesta ja aikuistumisesta maailmanlopun kynnyksellä.
Ville Koskinen on mediataiteilija ja elokuvantekijä. Taiteessaan Koskista kiinnostaa ikuisen taistelun ja tunteellisten ristiriitojen kuvaaminen sekä elokuvallisten tehokeinojen väärinkäyttö. Koskisen teoksia on kuvattu seikkailuelokuviksi joissa seikkailu ei koskaan ala. Niitä on esitetty ja palkittu kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
I am a River
2026
I am a River on kokeellinen lyhytelokuva veden kantamista näkymättömistä tarinoista. Elokuva on saanut inspiraationsa Pablo Nerudan Kysymysten kirjasta – kokoelmasta lyyrisiä, vastauksia kaihtavia runoja, jotka esittävät paradoksaalisia ja leikitteleviä kysymyksiä luonnosta, elämästä ja maailmankaikkeudesta. Teos yhdistää poeettisen tarkastelun visuaaliseen abstraktioon mordançage-tekniikan avulla. Sen luomat verhomaiset muodot heijastavat jokien virtaavaa, haurasta ja alati muuttuvaa olemusta ja ehdottavat, että joet ovat eläviä olentoja – aivan kuten ihmisetkin.
Ote teoksesta:
Täyspitkä esikatseluversio teossivulla.
Heidi Piiroinen (s. 1978, Tampere) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, jonka työskentely liikkuu valokuvan, kokeellisen elokuvan ja installaation alueilla. Dokumentaarisen kerronnan ja lehtikuvauksen tausta on muovannut hänen ilmaisuaan, mutta viime vuosina hänen taiteellinen praktiikkansa on suuntautunut yhä intiimimpään ja prosessilähtöisempään työskentelyyn. Teoksissaan hän tarkastelee tunneperäistä muistia, näkymättömyyttä sekä olemisen tukahdutettuja tiloja. Piiroinen yhdistää työssään analogisia menetelmiä, kuten mordançage-tekniikkaa ja 16 mm -filmiä, tekstiä, arkistoaineistoja ja yhteisöllisiä työskentelytapoja. Hänen nykyinen työskentelynsä pyrkii luomaan tilaa haavoittuvuudelle, hiljaisuudelle ja kuuntelemiselle – sekä kuvassa että koettuna kokemuksena.
Piiroinen on saanut muun muassa Valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja Patricia Seppälän säätiön valokuvajournalismipalkinnon.
par-siyāvashun
2026
Tarina kaupungista, jonka asukkaat eivät voi surra.
Mana Tashakorinia kasvoi elokuvien parissa ja kuvitteli itsensä niiden hahmoiksi. Iranilaisessa elokuvassa fyysinen läheisyys on kiellettyä valkokankaalla, ja tämä vallitsevan representaation ja eletyn todellisuuden välinen kuilu on kummitellut suurimmassa osassa hänen taiteellista työskentelyään. Tashakorinian teokset käsittelevät ennen kaikkea hegemonisiin kertomuksiin syntyviä säröjä: tilanteita, joissa valta pitää pintansa mutta joutuu silti horjumaan kertomustemme vaikutuksesta.
Tashakorinia tekee elokuvia ja työskentelee kansanperinteen, rituaalien, kivien, nukkejen ja lasien parissa. Hänellä on visuaalisen kulttuurin, kuratoinnin ja nykytaiteen maisterintutkinto (ViCCA) Aalto-yliopistosta Suomesta. Tällä hetkellä hän tutkii luonnon inspiroimia okkultistisia käytäntöjä iranilaisessa ja islamilaisessa kontekstissa Institute for Post Natural Studies -instituutissa.
A Phantasia
2026
Oma kyvyttömyys muodostaa visuaalisia kuvia – afantasia – sai tekijän tutkiskelemaan mielikuvituksen maailmaa oman kokemuksen, kielen, aivotutkimuksen sekä psykoanalyysin että lähiympäristönsä kautta. Syntyi filmille kuvattu kokeellinen dokumentti-essee joka kohdistaa elokuvallista valoa kyseiseen anomaliaan sekä siihen miten toteutunut mielikuvitus näyttäytyy kaupunkirakentamisessa Helsingissä.
Marjo Levlin on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Teoksissaan hän käsittelee sekä henkilökohtaisia että universaaleja aiheita yhdistäen historiaa ja ajankohtaisia ilmiöitä. Taidemaalarina uranasa aloittanut Levlin työskentelee nykyään pääosin installaatioiden ja lyhytelokuvien kautta ja rakentaa usein teoskokonaisuudet kerättyjä ja löydettyjä esineitä hyödyntäen. Hänen viimeisimmissä teoksissa arkistot, tiede ja tutkimus on saanut yhä vahvemman roolin. Hänen teoksiaan on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä festivaaleilla 1990-luvulta puolivälistä lähtien. Marjo Levlin (s. 1966 Graz, Austria) on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa (1990-91), Taidekoulu Maassa (1992-96) ja Kuvataideakatemiassa (2008-10), josta valmistui kuvataiteen maisteriksi tila-aikataiteen osastolta, liikkuva kuva pääaineena.
Yaris, Varis
2026
Ote todellisuudesta kirpoaa hitaasti: elokuva kuvaa ”objektiivisuuden” etsintää teknologian nakertaman yhteiskunnan laitamilla.
Täyspitkä esikatseluversio teossivulla.
Matti Harjun töitä on esitetty muun muassa Rotterdamin, Locarnon, Oberhausenin, Torinon, BFI Lontoon, Edinburghin, AFI FEST Los Angelesin ja Clermont-Ferrandin elokuvafestivaaleilla. Hän opiskeli elokuvaohjausta National Film and Television Schoolissa (NFTS) Isossa-Britanniassa ja on suorittanut maisterin tutkinnon Kuvataideakatemiassa.
Čuoivvatáldu
2026
Arkistovalokuviin perustuvat animoidut piirrokset säestävät saamelaismuusikko Ánnámáretin luohtia eli joikua, joka ilmentää kunnioitusta ja kiitollisuutta poroa kohtaan. Musiikissa yhdistyvät Ilkka Heinosen jouhikko ja Turkka Inkilän elektroninen musiikki. Teos kuvaa poronhoitajien maailmankuvaa, jossa keskeistä on porojen elinoloista huolehtiminen ja ihmiskulttuurin kietoutuminen niihin.
Marja Viitahuhta (ent. Mikkonen) on helsinkiläinen mediataiteilija ja elokuvantekijä, joka on kasvanut Inarin seudulla. Hänen teoksensa ovat olleet elokuvia, esitystaideteoksia, installaatioita, valokuvia ja kollaaseja. Hänellä on esitystaiteen tutkinto Turun Taideakatemiasta ja Kuvataiteen maisterin tutkinto Kuvataideakatemiasta. Hänen teoksiaan on palkittu kansainvälisesti mm. Cannesin (Cinéfondation), Stuttgarter Filmwinterin, Mediawaven ja L’Alternativan elokuvafestivaaleilla. Viitahuhta käyttää kokeellisissa teoksissaan usein dokumentaarisia keinoja hyödyntäen arkistomateriaalia, löydettyjä kuvia ja haastatteluja. Viitahuhta on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2019 lähtien muusikoiden Ánnámáretin (Anna Näkkäläjärvi-Länsman), Ilkka Heinosen ja Turkka Inkilän kanssa. Työryhmä on Ánnámáretin aloitteesta perustettu.
Puu kuu luu
2026
Teoksessa Puu kuu luu naishahmo tunnustelee isoa kaatuneen puun juurakkoa. Kauan sitten filmikameraan hapettuneet paristot aiheuttavat sen toimintaa sattumanvaraisuutta, joka näkyy materiaalissa katkoksina, pölyhiukkasten roskina ja häiriöinä. Puun juurakko muistuttaa istukkaa tai verisuoniston kaltaisia muotoja, jotka toistuvat ihmishahmon käsissä. Samankaltaisuudet erilajisissa ruumiissa ja niiden nesteissä kietoutuvat myös teoksen äänessä, jossa sekoittuvat oudot maankuoren alaiset ja vedenalaiset äänet. Kristiina Männikön geofoneilla ja hydrofoneilla toteuttama matalataajuinen äänimaisema saa aikaan värähtelyä tilassa ja kehossa. Teos kietoo luontouskomusten yhteyttä ruumiillisuuden kokemuksiin ja aistiseen tietoon.
Minna Suoniemi (s.1972) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee liikkuvan kuvan ja installaation keinoin. Häntä kiinnostavat häiriö, virhe ja toisin tekeminen normia purkavina mahdollisuuksina, joiden kautta eri tavoin luonnollistuneet rakenteet ja mallit voivat tulla näkyviin. Hän on käsitellyt teoksissaan naiskuvaa, valtasuhteita, perhettä ja äitiyttä tiivistäen teemansa visuaalisesti minimalistiseen mutta sisällöltään monikerroksiseen ilmaisuun. Hänen teoksiaan on ollut esillä laajasti Suomessa ja kansainvälisesti, mm. EMMAssa, Kiasmassa, Moskovan modernin taiteen museossa ja Norjan valokuvataiteen museossa. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin Suomen taideyhdistyksen Palokärki-palkinto teoksesta Punahilkka ja susi. Suoniemi on valtion audiovisuaalisen taidetoimikunnan jäsen ja toimii lehtorina Aalto yliopiston taiteen laitoksella.
Close Watch
2027
Close Watch perustuu Pilvi Takalan kokemuksiin ajalta, jolloin hän työskenteli peitetehtävissä Securitaksen vartijana yhdessä Suomen suurimmista kauppakeskuksista.
Pilvi Takala (s. 1981) elää ja työskentelee Berliinin ja Helsingin välillä. Hänen videoteoksensa pohjaavat performatiivisiin interventioihin, joissa hän tutkii tiettyjä yhteisöjä käsitelläkseen yhteiskunnallisia rakenteita ja kyseenalaistaakseen käyttäytymisemme normatiivisia sääntöjä ja totuuksia eri yhteyksissä. Hänen teoksensa osoittavat, että usein sosiaalisen tilanteen piilevistä säännöistä pääsee perille vain häiritsemällä tilannetta. Takalan töitä on ollut esillä MoMA PS1:ssä, New Museumissa, Kiasmassa, Palais de Tokyossa, Kunsthalle Baselissa, Manifesta 11:ssa, Witte de Withissä ja 9. Istanbulin Biennaalissa. Takala on voittanut Alankomaissa Prix de Rome -palkinnon 2011 sekä Emdash-palkinnon ja kuvataiteen valtionpalkinnon 2013.
Kartta
2026
Kartta tarkastelee perinteiden, tapojen ja tiedon siirtymistä tai siirtymättömyyttä sukupolvelta toiselle. Teos pohjautuu henkilökohtaisiin kokemuksiin, joiden keskiössä ovat perinteet ja muistot. Kokemusten kautta kartoitetaan juurettomuuden ja individualismin yhteyksiä sukupuoleen, kapitalismiin ja yhteiskuntarakenteisiin.
Teos sisältää dokumentaarista materiaalia ja esittelee kaksi erilaista näkökulmaa aiheeseen liittyen. Miltä tuntuu, kun tavat, tottumukset, traumat ja perinteet siirtyvät, tai eivät siirry, sukupolvelta toiselle? Mitä tahdomme siirtää tuleville sukupolville? Mitä siirrämme? Mitä jätämme siirtämättä?
Hannele Turunen työskentelee kuvataiteen, esittävän taiteen ja osallistavan taiteen aloilla. Hän lähestyy aiheita usein vuorovaikutteisten prosessien kautta, joissa taide toimii kohtaamisen paikkana. Suhde muistiin, juuriin ja historiaan on viime vuosina tullut keskeiseksi osaksi hänen työskentelyään. Näiden kautta hän tarkastelee, miten valta rakentuu arjessa, yhteisöissä ja maisemissa tässä ajassa.
Assemblies Anonymous
2026
Assemblies Anonymous on mystinen kokoelma pohjoisen lähiöiden metsiin rakennettuja väliaikaisia, orgaanisia muodostelmia. Veistoksen, suojan ja raunion välimaastossa sijaitsevat kollektiiviset rakennelmat ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. 16 mm filmille kuvattu teos, jota säestää Buchla-analogisyntetisaattorilla sävelletty elektroakustinen äänimaisema, avautuu rituaalinomaisena matkana, josta nämä elävät veistokset nousevat esiin. Teos johdattaa myyttiseen aikaan, jossa nuoruus, vapaus ja kollektiivinen mielikuvitus kietoutuvat yhteen.
Jonna Kinan (s.1984) teokset risteävät usein kuvan, kielen ja äänen alueella. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Tokion valokuvataiteen museossa, Rooman Fondazione Pastificio Cereressä, Dunkers Kulturhusissa Helsingborgissa, Musée de l’Elyséessä Lausannessa, Rotterdamin elokuvafestivaalilla, Göterborgin Hasselblad Foundationissa, Espoon modernin taiteen museo EMMAssa, Tallinnan nykytaiteen museo Kumussa sekä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Kinan teos Arr. for a Scene (2017) valittiin Nordisk Panorama -elokuvafestivaalilla parhaaksi pohjoismaiseksi lyhytelokuvaksi 2017 ja samana vuonna hänet nimitettiin ehdolle VISIO Young Talent Acquisition Prize -palkintoon Firenzessä.