Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen vuorovaikutteinen mediataideteos Yhteinen mielenmaisema julkistettu HUSin Syöpäkeskuksessa

Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen vuorovaikutteinen mediataideteos Yhteinen mielenmaisema on julkistettu maailman syöpäpäivänä 5.2.2024 HUSin syöpäkeskuksessa. Teos löytyy syöpäkeskuksen pääaulan potilassalongista.

Koskettava mediateos avaa pääsyn syöpäsairaiden mielenmaisemiin

Kahdeksan osallistujaa kuvaili taiteilijoille kaksi sisäistä maisemaansa: henkilökohtaisen turvapaikkansa, jonka ajatteleminen tuo hyvää oloa sekä vaikeamman maaston, joka kuvastaa elämää syövän kanssa. Mielenmaisemat toteutettiin 3D-grafiikalla ja yhdistettiin yhdeksi maailmaksi.

”Suunnittelimme Yhteisen mielenmaiseman ensisijaisesti Syöpäkeskuksen syöpäpotilaille. Olemme kuitenkin ymmärtäneet, että teoksella on valtavasti annettavaa myös meille muille. Kohtaamme jokainen sairaita ja monet meistä sairastuvat jossain vaiheessa itsekin,” kertovat taiteilijat Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen.

Taiteilijat avaavat teoksen nimeä: ”Vaikka sairastuneen mielenmaisema on henkilökohtainen ja olo voi olla yksinäinen, on sairastamisen kokemuksissa myös paljon yhteistä ja jaettua.”

”Projektiin osallistuminen oli merkityksellistä. Uutta oli se, miten kertomani sai visuaalisen muodon. Uskon, että luovan lähestymistavan myötä syöpään sairastunut voi samaistua toisen kokemuksiin. Vaikka syöpään liittyy varjoa ja surua, voi silti löytyä valoa ja iloa omista mielen maisemista, löytää lohtua, luottamusta ja mielen tyyneyttä”, kertoo teoksen osallistuja ja Syöpäkeskuksen kokemusasiantuntija Liisa Ollikainen.

Teoksessa hyödynnetty avoin pelimaailma -teknologiaa

Yhteinen mielenmaisema on esillä kehystetyllä näytöllä, joka passiivitilassa näyttää suurelta hitaasti liikkuvalta maisemataululta. Vuorovaikutteisen teoksen syvällisin anti selviää, kun sen eteen istuu: esiin tulevat yksinkertaiset ohjeet, kuinka maastossa voi liikkua käsiliikkeiden avulla, kosketusvapaasti. Jos haluaa kuulla osallistujien ajatuksia ja kokemuksia, kannattaa etsiä maastosta valohiukkasia: hiukkaspilveen käveleminen saa osallistujat kertomaan syöpäkokemuksistaan sekä suhteestaan mielenmaisemiinsa.

Yhteinen mielenmaisema on toteutettu avoin pelimaailma -teknologiaa hyödyntäen. Teoksen visualisointi on 3D-artistien Vilma Ratisen ja Katariina Kontturin käsialaa. Teoksesta on suunnitteilla myös tableteilla toimiva versio, joka tulee potilaiden käyttöön Syöpäkeskuksen lääkehoitoyksikköön.

Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen vaikuttava teos on viiden vuoden uurastuksen tulos. Duo on tunnettu osallistavista teoksistaan, kuten tällä hetkellä Kiasmassa esilläolevasta Valituskuorosta. Teos on osa sairaalaan toteutettujen tilausteosten kokonaisuutta Kohtaamisia – taidetta Siltasairaalassa, jonka on kuratoinut Taru Elfving. Yhteinen mielenmaisema kuuluu HUSin noin 5700 teosta sisältävään taidekokoelmaan. Se on kokoelman ensimmäinen potilaita osallistava mediataideteos, joka tuo taiteen kokemiseen uuden ulottuvuuden.


Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen: Yhteinen mielenmaisema, 5.2.2024–, HUSin syöpäkeskus, Helsinki

Lisätietoa: HUS