
Vieraileva kuraattori Pamela Cohn.
Pyydämme kaikkia mediataiteen parissa työskenteleviä taiteiljoita ja tuotantoyhtiöitä tarjoamaan uusia teoksia 2024–2025 festivaalijakelun katalogin valintaprosessia varten. Haemme katalogille ensisijaisesti vuosina 2024 tai 2025 valmistuvia tai julkaistavia teoksia, jotka soveltuvat festivaali- ja tapahtumajakeluun. Teokset voivat olla viimeistely- tai jälkituotantovaiheessa, mutta niiden pitää olla jo esikatseltavissa eli kokonaisia teoksia.
Teosten tarjoamisen deadline on 4.8.2024. Haemme samalla vanhempia teoksia verkkoarkistoomme, arkistotyöryhmä tekee seuraavat päätökset syksyllä.
Pyydämme teoksia tarjoavia taiteilijoita ja tuotantoyhtiöitä huomioimaan, että katalogin jakelun täysimittainen toteutuminen 2025 edellyttää sitä, että AV-arkin toimintaresurssit säilyvät aikaisempien vuosien tasolla. Jos toimintaamme kohdistuu rahoitusleikkauksia tulevana vuonna katalogin jakelua saatetaan joutua supistamaan.
Festivaalijakelun katalogin valintaprosessi
Kuten aiempinakin vuosina, AV-arkin festivaalijakelun katalogi esittelee valikoiman tuoreimpia AV-arkin levitykseen tulleita teoksia ja toimii jakelutyön runkona. Päämääränämme on saada mahdollisimman monelle teokselle kansainvälinen ja kotimainen ensi-ilta merkittävän festivaalin kilpasarjassa tai muussa ohjelmistossa.
Kaikki 1.9.2023 jälkeen AV-arkin arkistoon toimitetut tuoreet, yksikanavaiset teokset ovat jo mukana valintaprosessissa. Niitä ei siis tarvitse ilmoittaa uudestaan katalogin valintaprosessiin kuten ei myöskään tähän mennessä arkistoon ehdotettuja ja hyväksyttyjä teoksia.
Katalogin vierailevana kuraattorina Pamela Cohn
Pamela Cohn on elokuva- ja videotaidekuraattori sekä kirjoittaja. Lisäksi hän toimii ei-fiktiivistien elokuvien parissa työskentelevien elokuvantekijöiden ja taiteilijoiden konsulttina ja dramaturgina. Cohn on mentoroinut esimerkiksi Open City London-festivaalin Assembly-kehittämisohjelmassa sekä British Councilin ja Scottish Documentary Instituten Connecting Stories -ohjelmassa. Cohn on kirjoittanut teoksen Lucid Dreaming: Conversations with 29 Filmmakers (OR Books New York & London, 2020) ja tuottanut, kirjoittanut ja juontanut Lucid Dreaming Podcast: Conversations on Cinema, Art & Moving Image -podcastia yhteistyössä Lono Studio Lontoon kanssa vuosina 2020–2022. Hänellä on lisäksi ollut oma, dokumenttimuodolle omistettu Still in Motion -blogi, joka toimi vuosina 2007–2015. Cohn kirjoittaa MIT:n Open Doc Labin IMMERSE-blogisivustolle, Filmmaker Magazineen, BOMB Magazineen, The Calvert Journaliin, Senses of Cinema -verkkojulkaisuun sekä Documentary Association Europe -verkoston julkaisuihin. Lisäksi hän työskentelee freelance-kirjoittajana festivaalien julkaisujen, katalogien ja taiteilijamateriaalien parissa sekä moderaattorina, juontajana ja keskustelijana kansainvälisissä elokuva-alan tekijöiden tilaisuuksissa ja paneeleissa. Helsingissä Cohn konsultoi AVEKin Kehittämö Talent Development Labissa ja on vuosina 2024–2025 kuraattoriresidenssissä HIAPissa.
Katalogi on AV-arkin festivaalijakelun tärkein työkalu
Hyvin valmisteltu esikatselumateriaali nopeuttaa AV-arkin henkilökunnan työtä ja vapauttaa työaikaa asiakaspalveluun. Monipuolisella ja ammattimaisesti toteutetulla esikatselu- ja promootiomateriaalilla helpotetaan tapahtumien teosvalintoja tekevien kuraattorien työtä. AV-arkki tarjoaa katalogin teoksia vuosittain yli 200 eri tapahtumaan. Festivaalien lisäksi katalogia jaetaan merkittäviä määriä kuraattoreille, muille vierailijoille ja asiantuntijayleisölle. Katalogin lisäksi tarjoamme tapahtumiin myös muita levitysarkiston teoksia – aina vastaanottavan tapahtuman profiilin mukaisesti.
Muistutamme myös, että haluamme kaikenlaisia ja kaikenikäisiä teoksia jatkuvasti arkistoon!
AV-arkin suomalaisen mediataiteen arkisto promotoi myös installaatiota, live-teoksia ja verkkoteoksia. Verkkopalvelussamme selattava arkisto toimii suomalaisen mediataiteen kirjastona: vanhemmat teokset ovat tärkeä osa arkiston syvyyttä – ne kiinnostavat kollegoita, tutkijoita sekä taidemuseoiden kuraattoreita. Uudistuneen verkkopalvelumme ja entistä helppokäyttöisemmän hakukoneemme myötä arkistomme kirjo on ammattilaisten löydettävissä ja tutkittavissa yhä paremmin. Arkistoon saapuvat yksikanavaiset teokset toimitetaan vuosittain Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI) pitkäaikaisarkistoitaviksi.
Teosten ehdottaminen arkistoon ja festivaalijakelun katalogille
Tarjoa teostasi 4.8.2024 mennessä festivaalijakelun katalogille ja AV-arkin arkistoon arkistoonhakulomakkeen kautta! Ehdotusvaiheessa riittää esikatselulinkki ja perustiedot teoksesta.
Käytä tätä hakulomaketta, jos sinulla on jo teoksia AV-arkin arkistossa.
Käytä tätä hakulomaketta, jos sinulla EI vielä ole teoksia AV-arkin arkistossa.
AV-arkin arkistoon ja/tai festivaalijakelun katalogille valitut teokset käyvät läpi normaalin arkistoonottamisprosessin. Pyydämme master-tiedostoja ja stillejä aikaisintaan elo-syyskuussa 2024, kun olemme käsitelleet ehdotukset. Kun teoksesi on hyväksytty AV-arkin arkistoon ja mahdollisesti katalogille, on tärkeää toimittaa kaikki tarvittavat tiedot ja liitetiedostot ripeästi!
Lue lisää teosten tuomisesta arkistoomme UKK-osiosta sivuiltamme!