
Elokuvateatteri Orion ja suomalaisen mediataiteen keskus AV-Arkki kutsuvat Anu Pennasen uusimman elokuvan A Poem to Read When I’m Gone (2019) ensi-iltaan keskiviikkona 26.2. klo 20:15.
Erikoisnäytöksessä nähdään myös Liverpoolin biennaalin tilausteos A Day in the Office (2006), ja Glasgow’n elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Staande! Debout! (2013). Teossarjasta keskustellaan Tallinnan Kai-taidekeskuksen elokuvakuraattori Ingel Vaiklan kanssa. Lippuja voi ostaa Cinema Orionin verkkokaupasta.
Anu Pennanen (s. 1975 Kirkkonummi) tuottaa vastakuvastoa valtakuvastolle ja hallitseville kertomuksille, etäällä kaupallisesta logiikasta. Hänen keskeisiä teemojaan ovat paikan käsite ja kuinka sen jatkuvat siirtymät vaikuttavat ihmisten elämään nykypäivän Euroopassa. Tapahtuma on tilaisuus tutustua kattavasti Pennasen elokuvantekemiseen.
Elokuvassa A Poem to Read When I’m Gone (Runo luettavaksi kun olen poissa, 27:50) pakolainen on paennut Berliinin Tempelhofin vastaanottokeskuksesta. Liikkuessaan kaupungin marginaalisissa “epäpaikoissa” hän puhuu, ajattelee ja haastaa katsojan rikkonaisella, kumouksellisella ja traumatisoidulla kielellä, kertoakseen miltä tuntuu tulla ulos suljetuksi. Jos ”asuminen on jälkien jättämistä” (Walter Benjamin), mitä tapahtuu heille, jotka katoavat ensin arkielämästä ja lopulta muistista, jälkiä jättämättä?
A Poem to Read When I’m Gone –elokuvaa tähdittää Zazaki-taustainen näyttelijä Korkmaz Arslan. Hän oli ehdolla 66. Cannesin elokuvajuhlien ”Un certain regard” -sarjassa pääroolistaan elokuvassa My Sweet Pepperland (ohjaus Hiner Saleem, 2013)ja sai parhaan näyttelijän ”Sepanta Award” palkinnon elokuvasta Bahar in Wonderland(ohjaus Behrooz Karamizade, 2013).
Pennasen uuden elokuvan jälkeen nähdään kaksi hänen aiempaa teostaan. Liverpoolissa kuvattu A Day in the office (Päivä toimistossa, 16:40) tutkii Liverpoolin rakennetun ympäristön muuttuvaa visuaalista ja tilallista kieltä rinnastamalla aikoinaan kaupungin kaupankäynnin keskuksina toimineet rapistuvat toimistorakennukset ja uudet, vielä ränsistyneille kaduille nousevat tuottoisat sijoituskohteet.

Staande! Debout! (Seisten!, 38:14) kuvaa ikääntyvien entisten työläisten elämää. He ovat jääneet 15 vuoden ajaksi tehtaan sulkemisen ja uuden työn löytymisen mahdottomuuden välimaastoon.

Elokuvien kieli on englanti, flaami tai ranska. Elokuvat on tekstitetty englanniksi. Tapahtuman kesto on 2 tuntia, ja siihen sisältyy englanninkielinen keskustelu. Tallinnalaisen taidekeskus KAIn kuraattorin Ingel Vaiklan vierailu Helsingissä on osa Frame Contemporary Art Finlandin kansainvälistä vierailuohjelmaa.
Elokuvan A Poem to Read When I’m Gone on tuottanut Palo Productions. Rahoitus ja tuotantotuki AVEK, Alfred Kordelinin Säätiö, TAIKE, VISEK ja HIAP Helsinki International Artist Programme.
Anu Pennasen elokuvia Cinema Orionissa 26.2.2020
Lisätietoja: Cinema Orion