Haku mediataiteen tuottamisen mentorointiin on auki!

Apply for mentoring in media art production!

(Scroll down for English text)

AV-arkki järjestää keväällä 2021 mediataiteen tuotantoyhtiöiden ja tuottajien mentorointihankkeen. Toivomme mentoroinnin edistävän yhteisöllistä oppimista ja kokemuksen jakamista laajemmin taiteenalan hyväksi sekä osaltaan vahvistavan tuottajaosaamista alalla. 

Mentorointiin voivat hakea mediataiteen tuotantoyhtiöt tai tuotantoyhtiön perustamista harkitsevat henkilöt tai työryhmät. Mentorointiin voivat hakea myös henkilöt tai työryhmät, jotka ovat mediataidetuotannossaan kohdanneet konkreettisen ongelman tai uuden tilanteen, johon kaipaavat kokeneen tuottajan neuvoja ja vertaistukea. Mentorointi on osallistujille ilmaista.

Mentoroinnista voi olla iloa yksittäisten tuotantojen ja hankkeiden lisäksi myös mediataiteen tuotantoyhtiön toiminnan kehittämisessä pitkäjänteisesti.

Valitsemme hakijoista 4-5 mentoroitaviksi. Mentorointiin valituille järjestetään helmi-huhtikuussa 2-3 noin kahden tunnin tapaamista mentorinsa kanssa. Tapaamisten määrä arvioidaan tapauskohtaisesti ja riippuu mentoroitavan aiheen laajuudesta. Tapaamiset järjestetään joustavalla aikataululla ja ensisijaisesti etäyhteydellä verkossa.

Kyseessä on pilottihanke, jossa kehitetään toimintamallia mediataiteen tuottamisen mentoroinnille. Hanke on jatkoa marraskuussa 2020 järjestetylle ”Miten tuottaa Mediataidetta?” -verkkoseminaarille. AVEKin koulutusjaosto on tukenut hanketta.

Haku mentorointiin on auki 31.1.2021 asti.

Hae mentorointiin tällä lomakkeella 

Mentoreina hankkeessa toimivat kokeneet ammattilaiset Marikki Hakola, Mika Taanila, Pasi Rauhala ja Sanna Kultanen:

Marikki Hakola (ohjaaja, tuottaja / Kroma Productions & StarHop Creative)

Marikki Hakola on mediataiteilija, elokuvaohjaaja ja pitkän linjan mediataiteen tuottaja. Hän on toteuttanut ja tuottanut kymmeniä mediateoksia, omien teostensa lisäksi useiden muiden mediataiteilijoiden teoksia. Hakolan tuotantoyhtiö Kroma Productions Oy on perustettu 1993. Lisätietoa: www.kroma.fi. Hakola toimii myös AR/VR/XR sisältöihin keskittyneessä StarHop Creative Oyssä. Lisätietoa www.starhop.fi

Mentoroinnin osa-alueet:

Hakolan vahvuuksia mentorina ovat tuotannon tai hankkeen kokonaisuuden hallinta, workflow, rahoitus ja sopimukset sekä mediataiteen tuotantoyhtiön toiminnan vetäminen ja yrittäjyys.

Sanna Kultanen (freelance-tuottaja)

Sanna Kultanen on freelance-tuottaja (TaM), jolla on 20 vuoden ajalta monipuolinen kokemus sekä elokuva- että mediataidetuotannoista, av-alan organisaatioista, kehittämishankkeista ja tapahtumista. Hänen aiempiin työnantajiinsa lukeutuu muun muassa Dokumenttikilta, Häivekuva, Tuffi Films ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaali.

Mentoroinnin osa-alueet:

Kultasen asiantuntemus on etenkin rahoituksenhankinnassa elokuvarahoituksen piiristä sekä sen yhdistämisessä mediataiteen tuotantoon. Lisäksi hänelle tuttuja aihepiirejä ovat muun muassa lyhytelokuvien festivaalilevitys sekä myynti, sopimukset ja oikeudet, budjetointi, raportointi, taloushallinto, palkkaneuvottelut, kuvausjärjestelyt, taiteellisen työryhmän rekrytointi, tiedotus sekä ammattilaistapahtumat ja -koulutukset.

Pasi Rauhala (mediataiteilija, tuottaja / Kunstventures Oy) 

Pasi Rauhala on mediataiteilija, tuottaja ja julkisen taiteen asiantuntija. Rauhala on toiminut yrittäjänä vuodesta 2001 ja aktiivisesti taidekentän toimijana vuodesta 2004. Omien teostensa lisäksi Rauhala on toisena osakkaana taidetuotantoyhtiö Kunstventures Oy:n kautta ollut mukana tuottamassa useita mediataideteoksia julkiseen tilaan. Lisätietoja: kunstventures.fi ja pasirauhala.fi 

Mentoroinnin osa-alueet:

Rauhalan vahvuuksia mentorina ovat yrittäjyys, taiteilijan toimeentulon eri muodot ja yhteiskunnan pykäläviidakot ja se miten nämä asiat otetaan haltuun. Mediataiteen puolella eritysosaamista löytyy teosten konseptointiin, pelillistämiseen, käyttöliittymien suunnitteluun sekä uusien teknologioiden ymmärtämiseen. AR, VR, XR ovat tuttuja siinä missä neuroverkot ja tekoälysovellukset laajemminkin.

Mika Taanila (ohjaaja / Elokuvayhtiö Testifilmi Oy)

Mika Taanila on elokuvaohjaaja. Hän on tehnyt useita teoksia, jotka sijoittuvat dokumenttielokuvan ja kokeellisen elokuvan välimaastoon. Lisäksi hänen eri tekniikoilla tekemiään teoksia on ollut esillä näyttelyissä niin koti- kuin ulkomaillakin. Vuonna 2014 Taanila, Jussi Eerola ja IC-98 perustivat Elokuvayhtiö Testifilmi Oy:n. Yhtiön tuottamia elokuvia ovat mm. Polte (Sami van Ingen), Realms (Patrik Söderlund) ja Mannerlaatta (Mika Taanila). testifilmi.fi

Mentoroinnin osa-alueet: 

Teosten ideointi, tuotannon ja konseptin rajaaminen, festivaalilevitys 

Lisätietoja:

Kati Åberg

tuottaja, Suomalaisen mediataiteen keskus AV-arkki

Apply for mentoring in media art production!

AV-arkki is organising a free mentoring pilot for production companies and producers of media art. Experienced producers / directors of media art will give one-on-one mentoring to 4-5 projects during February-April 2021. Each mentoring session lasts around two hours and there will be 2-3 sessions per project, depending on the scope of the issues to be discussed.

The mentoring has been funded by AVEK and is free for participants. 

This project is a pilot project. We hope it will enable the sharing of experience and best practices more broadly to benefit the whole field of media art. 

You can apply for mentoring on matters concerning the running or strategic development of a media art production company or to discuss specific problems or some new challenge you have come across in a specific media art production. You can also discuss the pros and cons of setting up a production company.

You can apply for mentoring on your own or as a working group.

Mentoring in English is available from producer Sanna Kultanen and producer/director Marikki Hakola.

Applications for mentoring are open until 31.1.2021 

To apply, fill in the application form

Further information:

Kati Åberg

producer, AV-arkki – The Centre for Finnish Media Art



Kuva teoksesta / still from: Marikki Hakola: Telephone (1990)