
AV-arkin ja Cinema Orionin Taidetta taiteen vuoksi -sarjan syyskauden kantavana teemana on kosketus. Syksyn sarjassaan toinen näytös 5.11. tarkastelee ihmisen ja muiden elollisten olentojen suhteita. Näytöksen teokset havainnoivat, kuinka ihminen on kosketuksissa ympäristöönsä ja muunlajisiin eläimiin; kosketuksella on mahdollista osoittaa kiintymystä ja rakentaa yhteyttä toisiin, mutta kosketus voi myös satuttaa, tartuttaa tai tappaa. Kosketuksen kautta piirtyvät esiin myös lajien väliset valtasuhteet.
Näytöksen ensimmäisenä teoksena nähdään espanjalaisen Maddi Barberin elokuva GORRIA, joka tarkastelee karjankasvattajien eläinsuhteita. Visuaalisesti vavahduttavan kauniit kuvat yhdistyvät toisinaan brutaalin yksityiskohtaisiin kuvauksiin toislajisista eläimistä ihmisten käsittelyssä. Fanni Niemi-Junkolan teoksessa The Trainer esiintyvät lauma lampaita ja koira, jota ihminen kouluttaa lammaspaimeneksi. Taiteilija on pyrkinyt kuvaamaan ihmisen ja eläimen välistä luottamusta ja kommunikaatiota, mutta myös keskinäisiä valta- ja riippuvuussuhteita. Brasilialaisen Jonathas de Andraden dokufiktioelokuva O Peixe (The Fish) puolestaan kuvaa koillis-brasilialaisen kylän kalastajien harjoittamaa rituaalia, jossa he syleilevät pyydystämiään kaloja. Hellä halaus on siirtymäriitti tuonpuoleiseen. Vuonna 2023 Ji.hlava International Documentary Film Festival -festivaalin lyhytelokuvien kilpasarjassa ensi-iltansa saanut Hanna Kaihlasen Hovering Over Us on dokumentin ja fiktion rajamailla kulkeva teos, joka tarkentaa katseensa hyttysten ja ihmisten väliseen yhteiseloon. Näytöksen päättävässä Helinä Hukkataipaleen teoksessa Felis Catus ihminen on läsnä vain dokumentoijan ominaisuudessa. Hitaasti tarkentuva kuva ja kehräyksen ääni vievät muistelemaan kissan pehmoista turkkia ihoa vasten.
Taidetta taiteen vuoksi tuo yhteen taiteilijain liikkuvaa kuvaa, mediataidetta ja kokeellista elokuvaa niin Suomesta kuin ympäri maailmaa, uutuuksia ja klassikoita. Näytössarjaa ovat tukeneet Koneen säätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki. Sarjan kuratoinnista vastaa työryhmä, johon kuuluvat Diego Ginartes, Sepideh Rahaa, Azar Saiyar ja Avreno Heikka. Seuraavat Taidetta taiteen vuoksi -näytökset esitetään 5.11.2024 ja 10.12.2024. Näytöksiin on vapaa pääsy!
Taidetta taiteen vuoksi: Kosketa minua
Kaikenkarvaiset ystävämme
5.11.2024 klo 17:00

Maddi Barber: GORRIA, 2020, 20′
Guts, a flock of sheep, spring. Doves’ cooing and songs sung with closed mouth. Some vultures, bones, flowers and many hands. Hands that feed, milk, caress, shear, film, hands that kill. Hands that embody the doubts and contradictions of the management of other species.

Fanni Niemi-Junkola: The Trainer, 2020, 4’10
Teos kuvaa lampaiden, koiran ja sen kouluttajan suhdetta. Teoksessa ilmenee ihmisen ja eläimen välinen kommunikaatio ja luottamus, mutta myös keskinäiset valta- ja riippuvuussuhteet.

Jonathas de Andrade: O Peixe (The Fish), 2016, 23’
Located on the Northeast coast of Brazil, a village of fishermen enact a ritual of embracing the fish that they have caught. The affectionate hug that accompanies the ritual marks a passage of death and a relationship between species that is imbued with an ambiguous sequence of gestures of tenderness, violence, and domination. The utopian dream of a harmonious community with its surroundings is a testament to the lack of connection between a man from the city and the nature that is at his service. Between fiction and reality, documentation and fantasy, the naturalness of domination hides the root of this relationship constituted by the constant exercise of strength, power and devotion.

Hanna Kaihlanen: Hovering Over Us, 2023, 16’41
Hyvin pienet olennot ovat usein suurten tapahtumien takana planeetallamme. Hovering Over Us tarkkailee hyttysiä, pikkuruisia hyönteisiä, jotka leijuvat ympärillämme. Elokuva sukeltaa todellisuuteen, jossa elollisista pienimmät ovat tulleet arvaamattoman merkittäviksi. Mennyt, nykyinen ja kuviteltu limittyvät ja luovat outoja näkyjä, joissa kummat yksityiskohdat alkavat muistuttaa profetioita ja ihmisesta tulee vain pieni palanen suuressa kuhisevassa palapelissä.

Helinä Hukkataival: Felis Catus, 2007, 4’
Mustan ja valkoisen pehmeä liike tarkentuu vähitellen parin viikon ikäisiksi, jatkuvasti liikkeessä oleviksi kissanpennuiksi. Iso kissa hoitaa emon tehtävää.
Huom! Osa teoksista sisältää eläinten väkivaltaista käsittelyä, eikä välttämättä sovellu herkimmille katsojille.
Näytöksen kokonaiskesto on 68 minuuttia.