Arttu Niemisen Lift Up Your Voices, Risto-Pekka Blomin Ihmissoihtu ja Juhani Koivumäen Toivo Kettupäivillä

Kettupäivät järjestetään 2023 viidennen kerran – tällä kertaa Helsingin Kino K-13 -elokuvateatterissa 23.–25.11.2023. Festivaalin tämänvuotinen teema tarkastelee sodan ja rauhan ristiriitaa. Kettupäivien avajaisnäytöksessä 23.11.2023 klo. 18:30 nähdään Arttu Niemisen Lift Up Your Voices (2023, nostokuvassa), kun taas Kotimaiset lyhärit 1 -näytöksessä, 23.11.2023 klo. 16:00, on mukana Juhani Koivumäen Toivo (2023) ja Risto-Pekka Blomin Ihmissoihtu (2022). Kettupäivien 2023 virallisen trailerin on ohjannut Arttu Nieminen.

Lift Up Your Voices -teoksessa kaikkisyleilevän algoritmin paikattomuudesta kumpuava ääni puhuttelee henkitoreissaan olevaa ihmiskuntaa. Ääntä rytmittää laulu, joka perustuu Emily Dickinsonin runon säkeeseen ”I felt a Funeral, in my Brain”. Ääni kutsuu meitä murtamaan leivän ja rukoilemaan yhdessä sekä kohtaamaan ihmismäisten halujemme kuolettavat seuraukset. Lopulta ääni anelee meitä kohottamaan oman äänemme harhauskoisuuden helvettiä vastaan. 

Arttu Nieminen on Rovaniemellä asuva ohjaaja ja mediataiteilija, jonka teosten lähtökohtana on arktinen luonto. Välillä luonto näyttäytyy hänelle omana tiedostavana olionaan, toisinaan taas mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä.

Risto-Pekka Blom: Ihmissoihtu (2022)

Me olemme toimineet kuten yhteiskunnassa kuuluu toimia. Me olemme noudattaneet sääntöjä. Emme me pilkkaa tai väheksy erilaisia ihmisiä. Mutta se ei käy, että tullaan tänne sotkemaan vallitseva järjestys ja lietsomaan jos mitäkin huutelua nakkikioskilla. Ihmissoihtu on yhden kuvan lyhytelokuva öisistä liikennevaloista, joissa kunnialliset ihmiset odottavat valojen vaihtumista. Elokuva kertoo turvallisuudentunteen katoamisesta hallitsemattomasti muuttuvassa maailmassa.

Risto-Pekka Blom (s.1970) on mediataiteen ja elokuvataiteen välimaastossa liikkuva elokuvantekijä, joka tunnetaan erityisesti omaäänisistä lyhytelokuvistaan. Uransa aikana hän on tehnyt toistakymmentä teosta, joita on palkittu muun muassa Tampereen elokuvajuhlilla, Kortifilmfestivalenilla Norjassa sekä Cork International Film Festivalilla. Blom on kiinnostunut muotoon ja kerrontaan liittyvästä kokeellisuudesta, joiden avulla hän pyrkii etsimään ja vahvistamaan omaa ääntään. Hänen teoksiaan yhdistäviä teemoja ovat ulkopuolisuuden ja vierauden kokemukset, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä yksilöön ulkoa kohdistuvat vaatimukset siitä, kuinka elämä kuuluisi elää. Useimmissa teoksissa on läsnä myös äärettömästä vakavuudesta syntyvä huumori.

Juhani Koivumäki: Toivo (2023)

Kolmiosainen dokumentaarinen lyhytelokuva Toivo vie katsojan kokemaan, miten toiveet muuttuvat elämänvaiheesta ja olosuhteista riippuen. Teos jättää katsojan pohdittavaksi, mitä hän toivoo ja mitä haluaisi toivoa.

Juhani Koivumäki (s.1981) valmistui liikkuvan kuvan kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2008, teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta 2021 ja Buddhalaisopintojen maisteriksi Hong Kongin yliopistosta 2022. Elokuva-ja mediataiteen kollegojensa kanssa Koivumäki perusti Paraika-kollektiivin 2016.


Kettupäivät: 23.–25.11.2023, Kino K-13, Helsinki

Lisätietoa: Kettupäivät