Arttu Niemisen & Hans Pieskin Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World esillä Mediaboxissa 4.–27.9.2026

Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World (2025) on surrealistinen matka alkuperäiskansojen ja teknologisen kehityksen monimutkaiseen suhteeseen. Teos tarkastelee teknologian eri vaiheita ja niiden vaikutuksia alkuperäiskansojen elämään, kulttuuriin ja suhteeseen maahan.

Moderni teknologia nähdään usein kestävien, maahan sidottujen elämäntapojen murentajana. Samalla myös saamelaiset ovat ainakin osittain omaksuneet ja hyödyntäneet teknologista murrosta. Teos liikkuu tämän jännitteen keskellä ja kysyy, millainen suhde nykyteknologialla on saamelaiskulttuuriin tänään. Onko teknologiasta irtautuminen enää mahdollista, ja millä ehdoilla siihen osallistuminen on moraalisesti perusteltua, jos samalla ympäristö kantaa seuraukset?

Teoksen taustalla kulkee Niillas Holmbergin runollinen ajattelu teknologian nopeasta integroitumisesta osaksi alkuperäiskulttuuria, asettaen vastakkain esi-isät ja jälkeläiset, hitaan elämäntavan ja hektisen nykyajan, elävän perinteen ja maailman, jossa kaikki näyttää muuttuvan mitattavaksi, tehokkaaksi ja kaupallistettavaksi. Erityisesti poronhoidon moottoroituminen toimii teoksen ajattelussa esimerkkinä kehityksestä, jossa yhden omaksuma teknologia pakottaa muut seuraamaan perässä. Kun toiminta kallistuu, sen on myös tuotettava, ja ansa sulkeutuu.

Hans Pieskin ja Arttu Niemisen yhteistyössä kohtaavat kaksi erilaista mutta toisiaan resonoivaa pohjoista kuvallista maailmaa. Utsjokelainen saamelainen elokuvantekijä Hans Pieski rakentaa visuaalisia kertomuksia, joissa alkuperäiskulttuuri, arktinen ympäristö ja surrealistinen kuvakieli lomittuvat toisiinsa. Rovaniemeläinen mediataiteilija Arttu Nieminen tunnetaan mystisistä, virtaavista ja meditatiivisista teoksistaan, jotka lähestyvät luontoa unenomaisena ja hallusinatorisena tilana. Yhdessä heidän ilmaisunsa avaa näkymän maailman katveeseen, alueelle jossa teknologia, kulttuuri, maisema ja muisti törmäävät toisiinsa.

Teos on tuotettu R2 Productionsin ja Dead Standing Tree Filmsin toimesta ja sitä on tukenut ISFI, SKR, Taike, AVEK ja Frame.


Arttu Nieminen & Hans Pieski: Maailman katveessa / Máilmmittkus / At the Shadow of the World
4.–27.9.2026
Forum Box / Mediabox
Helsinki

Lisätiedot: Forum Box

Mediabox on Forum Boxin tila mediataiteelle. Uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmisto kuratoidaan yhteistyössä AV-arkin kanssa.

Vuoden 2026 ohjelmiston ovat kuratoineet työharjoittelun Forum Boxissa vuonna 2025 suorittanut kuvataiteilija Navid Afzalnia, Forum Boxin toiminnanjohtaja Kamilla Billiers ja AV-arkin ohjelmakoordinaattori Avreno Heikka.

Mediaboxiin on kolme porrasta, mutta esitettävä videoteos on mahdollista katsoa tabletilta Forum Boxin katutason tiloissa. Voit pyytää tabletin lainaan Forum Boxin henkilökunnalta.