BZZ

Innanen Petra

Ampiaskuningattaren transformaatio. Kunnianosoitus menneiden aikojen scifi- ja kauhuelokuville.

Tuotantovuosi
2013
Kesto
00:03:12
Tyyppi
Asiasana
Alkuperäinen nimi
BZZ
Suomenkielinen nimi

BZZ

Englanninkielinen nimi

BZZ

Tuotantomaat
Finland
Dialogi
Ei
Ääni
Kyllä
Työryhmä
Epe Tenhunen (Kuvaaja), Petra Innanen (Käsikirjoittaja), Petra Innanen (Leikkaaja), Petra Innanen (Ohjaaja), Petra Innanen (Tekijä), Petra Innanen (Näyttelijä), Petra Innanen (Ääni)
Pressikuvat
Petra Innanen asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 1992. Innanen työskentelee maalauksen, piirtämisen ja animaation parissa. Hän on osallistunut yksityis- ja yhteysnäyttelyihin sekä elokuvafestivaalinäytöksiin Suomessa, Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa vuodesta 1992 lähtien. Hän on toiminut opettajana eri taidekouluissa Suomessa ja Ruotsissa vuodesta 1992, ja on toiminut Taidekoulu MAAn opettajana vuodesta 2004 lähtien. Innanen on emännöinyt kabareepiirustusklubitapahtumia ja burleskitapahtumia vuodesta 2007.