Kari Yli-Annala

Syntynyt: 1965

Kari Yli-Annala on kuvataiteilija sekä liikkuvan kuvan tutkija ja opettaja. Yli-Annala valmstui maisteriksi Kuvataideakatemiasta 1996, ja hän on suorittanut jatko-opintoja Kuvataideakatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto yliopisto). Hän on työskennellyt liikkuvan kuvan parissa 1990-luvun alusta lähtien. Yli-Annalan teokset tutkivat aikaa, tilaa ja liikettä yhdistäen kerronnallisia tekniikoita ja ei-kerronnallisia rakenteita. Hänen teoksiaan on esitetty näyttelyissä ja festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Hän on pedagogisen Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia -projektin perustaja sekä AAVE – Alternative AudioVisual Event -festivaalin taiteellinen johtaja.

Pressikuvat

12 teosta