Milloin päivä valkenee (2024) on kokeellinen dokumenttielokuva pitkästä rakkaudesta. Elokuva koostuu kojelautakameran videoista, itsekehitetystä ja osin käsinmaalatusta 16 mm mustavalkofilmistä sekä 35 mm elokuvafilmille seripainetusta kuvamateriaalista. Äänisuunnittelun on tehnyt Juho Luukkainen ja unikuvien näyttelijä on Jenni Kitti. Teoksen galleriaesitys on loputtomasti toistuva luuppi, joka mahdollistaa monta alkua, eikä yhtään loppua.
Sanna Liljander on helsinkiläinen elokuvantekijä (TaK, Aalto-yliopiston ELO) ja kuvataiteilija (KuM, Taideyliopiston Kuvataideakatemia), joka työskentelee dokumentaaristen elokuvien ja mediataiteen parissa. Liljander käsittelee taiteessaan mieluusti ihmisten sosiaalisia tunteita ja suhteita toisiinsa, sekä luopumisen, kaipuun ja muistamisen teemoja. Hänen teoksiaan on esitetty laajasti elokuvafestivaaleilla (kotimaassa mm. Tampereen ja Sodankylän Elokuvajuhlat, DocPoint, R&A / kansainvälisesti mm. Edinburgh IFF, Odense IFF, Kurzfilm Festival Hamburg, Uppsala SFF) sekä gallerioissa, erilaisissa tapahtumissa ja elokuvateattereissa, ja palkittu muun muassa Risto Jarva -palkinnolla. Milloin päivä valkenee on ensimmäinen osa teossarjaa, joka tutkii vakavan sairastumisen vaikutuksia läheisiin ihmissuhteisiin – toisin sanoen rakkautta vastoinkäymisissä.
Sanna Liljander: Milloin päivä valkenee (2024)
31.10.– 23.11.2025
Forum Boxin Mediabox, Helsinki
Lisätietoa: Forum Box
Mediabox on Forum Boxin tila mediataiteelle. Uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmisto suunnitellaan yhteistyössä AV-arkin kanssa. Mediaboxiin on kolme porrasta, mutta esitettävä videoteos on myös mahdollista katsoa esteettömästi tabletilta Forum Boxin katutason tiloissa. Mikäli Mediabox on sinulle esteellinen, pyydäthän tabletin lainaan Forum Boxin henkilökunnalta.
Vuoden 2025 ohjelmiston ovat kuratoineet Avreno Heikka, Yilin Ma ja Erika Ryppieva.
AV-arkki on edistänyt suomalaisen mediataiteen asemaa vuodesta 1989. Taiteilijat osallistuvat tähän tapahtumaan AV-arkin edistämistyön ansiosta. Jos haluat seurata viimeisimpiä uutisiamme, tilaa uutiskirjeemme!