Pasi Rauhalan Hajonnut maisema Mediaboxissa 03.02. - 26.02.2017

Pasi Rauhalan Hajonnut maisema Mediaboxissa 03.02. - 26.02.2017

Pasi Rauhalan teos Hajonnut maisema (2016) on esillä Forum Boxin Mediaboxissa 03.02. – 26.02.2017.

Teoksen lähtökohtana on perinteinen maisemavalokuva. Teoksessa sukelletaan 3D-maisemien lävitse virtuaalisen kameran avulla. Tietokoneella muokatuista skannatuista maisemista pystyy vielä jotenkin erottamaan paikan ja sen yksityiskohtia, mutta maisema on kuitenkin enemmän tai vähemmän rikki. Teoksessa luonto, tekniikka ja ihminen kohtaavat ja synnyttävät uuden erilaisen todellisuuden.

Pasi Rauhala (s. 1978, Lahti, Finland) asuu ja työskentelee Lohjalla ja Helsingissä. Rauhala työskentelee valokuvan, liikkuvan kuvan, performanssin ja installaatioiden parissa. Rauhala on valmistunut taiteen maisteriksi valokuvataiteen osastolta Aalto Yliopistosta 2012 ja kuvataiteen maisteriksi tila-aika taiteen osastolta Kuvataideakatemiasta 2009. Vuodesta 2004 alkaen hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa, Norjassa, Latviassa ja Saksassa.

Mediaboxi on Forum Boxin tila mediataiteelle. Uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmisto suunnitellaan yhteistyössä AV-arkin kanssa. Tila toimii nyt yhtenä tärkeänä kanavana mediataiteelle.


Pasi Rauhala: Hajonnut maisema Forum Boxin Mediaboxissa 03.02. – 26.02.2017.


AV-ARKKI ON EDISTÄNYT SUOMALAISEN MEDIATAITEEN ASEMAA VUODESTA 1989. TAITEILIJAT OSALLISTUVAT TÄHÄN TAPAHTUMAAN AV-ARKIN EDISTÄMISTYÖN ANSIOSTA.

Copyright © 2018 AV-Arkki