Ensimakua vuoden 2013 levitystilastoista

AV-arkissa kootaan vuoden 2013 levitystoiminnan tilastoja taulukot sauhuten. Hyvältä näyttää! Kansainvälisiä esityspaikkoja on viime vuonna kertynyt yhteensä 110 kpl 36 eri maassa. Molemmat mittarilukemat ovat hieman suuremmat kuin vuoden 2012 vastaavat indikaattorit, joten voimme olla tyytyväsiä työhömme! Kotimaisia esityspaikkoja on myös hyvin runsaasti. Koko vuoden 2013 levitysluettelo analyyseineen valmistuu piakkoin. Jäsentaiteilijat saavat latauslinkin jäsenkirjeessä heti julkaisemisen jälkeen.

Verkkolevitys on tuottanut iloisen yllätyksen!

AV-arkin uusi mediakasvatukseen suunnattu oppimisalue av-arkki.fi/edu julkaistiin Educa 2013 messuilla. AV-arkki.fi/edu -palvelun käyttäjiksi on vuoden 2013 aikana rekisteröitynyt jo yli 200 opettajaa. AV-arkki.fi/edu-palvelussa mukana olevia teoksia on katsottu yhteensä noin 1200 kertaa vuoden 2013 aikana. Käyttäjät ovat löytäneet palvelun, josta olemme hyvin iloisia! Mediataide rantautuu Suomen kouluihin!

AV-arkki on iloinen voidessaan antaa opettajille uudenlaisia työvälineitä media- ja taidekasvatukseen. Haluamme olla mukana kasvattamassa tulevaisuuden taiteen tekijöitä ja kokijoita. Alakoululaisten media- ja taidekasvatukseen suunnatusta verkkopalvelusta julkistetaan uudistettu versio 24.1.2013 Educa 2014 messuilla.


 

Alla listattuna kansainvälisiä tapahtumia, joihin AV-arkki jakeli suomalaista mediataidetta vuonna 2013

Go Short International Short Film Festival Nijmegen, 13.3.2013, 17.3.2013, Nijmegen, Alankomaat
International Film Festival Rotterdam, 23.1.2013, 3.2.2013, Rotterdam, Alankomaat
LIsFE Film Festival, 1.6.2013, 8.6.2013, Voorburg, Alankomaat
Clare Valley film festival, 15.11.2013, 16.11.2013, Blyth, Australia
GO GO Toons Film Festival, 1.1.2013, 31.12.2013, Melbourne, Australia
Melbourne International Animation Festival, 20.6.2013, 30.6.2013, Flemington, Australia
Be-Part Platform Voor Actuele Kunst, 24.2.2013, 15.5.2013, Waregem, Belgia
International Dance Film Festival Brussels, 20.9.2013, 21.9.2013, Brussels, Belgia
Pravo Ljudski – Human rights Film Festival, 13.11.2013, 18.11.2013, Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina
Prvi Kadar – International Festival of Documentary and Short Film, 29.10.2013, 1.11.2013, East Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina
Belo Horizonte International Short Film Festival, 20.9.2013, 29.9.2013, Belo Horizonte – Minas Gerais, Brasilia
Museu De Arte Modena De Sao Paulo, 9.8.2013, 18.8.2013, Sao Paolo SP, Brasilia
Cairo video festival, 9.10.2013, 10.10.2013, Cairo, Egypti
Festival Internacional De Cine De Huesca, 12.6.2013, 15.6.2013, Huesca (Aragón), Espanja
Metropolitan Arts Centre (MAC), 24.10.2013, 12.1.2013, Belfast, Irlanti
Berwick Film and Media Arts Festival, 25.9.2013, 29.9.2013, Berwick-upon-Tweed, Northumberland, Iso-Britannia
Hilary Crisp Gallery, 29.6.2013, 29.6.2013, Lontoo, Iso-Britannia
Hilary Crisp Gallery, 24.6.2013, 29.6.2013, Lontoo, Iso-Britannia
Moving image art fair, 17.10.2013, 20.10.2013, Lontoo, Iso-Britannia
Sheffield Fringe, 14.6.2013, 15.6.2013, , Iso-Britannia
The Lab Film Festival, 21.6.2013, 30.6.2013, Dunmow, Iso-Britannia
Flussi Media Arts Festival, 28.8.2013, 1.9.2013, Avellino, Italia
INVIDEO – International Exhibition of Video and Cinema Beyond, 30.10.2013, 4.11.2013, Milano, Italia
Lago film fest, 19.7.2013, 27.7.2013, Revine Lago Tv, Italia
Milano Film Festival, 5.9.2013, 15.9.3013, Milano, Italia
Danube Video Art Festival, 15.10.2013, 20.10.2013, St. Nikola an der Donau , Itävalta
Instants Vidéo, 18.3.2013, 8.3.2013, Tokio, Japani
Off and Free International Film Festival, Seoul, Korean tasavalta (Etelä-Korea)
Athens Avant-Garde Film Festival, 17.10.2013, 27.10.2013, Ateena, Kreikka
25 FPS Festival, 26.9.2013, 29.9.2013, Zagreb, Kroatia
Fantastic Zagreb Film Festival, 28.6.2013, 6.7.2013, Zagreb, Kroatia
Split Film Festival – International Festival of New Film, 14.9.2013, 21.9.2013, Split, Kroatia
2ANNAS – Riga International Short Film Festival, 24.10.2013, 25.10.2013, Riga, Latvia
Haugar Vestfold Kunstmuseum, 28.9.2013, 8.12.2013, Tønsberg, Norja
Kort på Kinokino, 14.11.2013, 17.11.2013, Sandnes, Norja
Kunsthall Grenland, 16.11.2013, 22.12.2013, Porsgrunn, Norja
International Short Film Festival Peru, 13.11.2013, 16.11.2013, LINCE, LIMA 14, Peru
Indie Lisboa – International Independent Film Festival, 18.4.2013, 28.4.2013, Lisboa, Portugali
15TH WRO MEDIA ART BIENNALE, 8.5.2013, 11.5.2013, Wroclaw, Puola
DokumentART – Szczecin, 15.10.2013, 22.10.2013, , Puola
Association Tilt, 12.6.2013, 12.6.2013, Marseille, Ranska
Rencontres Audiovisuelles, 1.2.2014, 1.2.2014, , Ranska
Rencontres Internationales Paris/Berlin/Madrid – New Cinema and Contemporary art, 25.6.2013, 30.6.2013, Paris Cedex 02, Ranska
Signes de Nuit – International Film Festival, 10.10.2013, 20.10.2013, Paris, Ranska
Signes de Nuit, international film festival, 25.1.2013, 25.1.2013, Paris, Ranska
Videoformes, 20.3.2013, 23.3.2013, Clermont-Ferrand Cedex 1, Ranska
Champagne-Ardenne, 23.8.2013, 25.8.2013, Charleville-Mézières, Ranska
Association Images Harmonies Les Rencontres d’art contemporain du château de Saint-Auvent, 27.7.2013, 25.8.2013, Saint-Auvent, Ranska
Timishort Film Festival, 25.4.2013, 28.4.2013, Bucharest, Romania
Botkyrka Konsthall, 13.4.2013, 31.8.2013, Tukholma, Ruotsi
Filmform, 15.8.2013, 28.8.2013, Tukholma, Ruotsi
Floating Pictures, 31.8.2013, 31.8.2013, Stockholm, Ruotsi
Göteborgs Posten, 28.5.2013, 28.5.2013, Göteborg, Ruotsi
Malmö Arab Film Festival, 2.9.2013, 9.9.2013, Malmö, Ruotsi
Uppsala International Short Film Festival, 9.12.2013, 9.12.2013, Uppsala, Ruotsi
Grägg/performance workshop, 22.4.2013, 22.4.2013, Malmö, Ruotsi
26. Stuttgarter Filmwinter Festival for Expanded Media, 10.1.2013, 13.1.2013, Stuttgart, Saksa
Backup-Festival, 23.5.2013, 26.5.2013, Weimar, Saksa
DokumentART 2013, 15.10.2013, 22.10.2013, Neubrandenburg , Saksa
European Media Art Festival, 24.4.2013, 28.4.2013, Osnabrück, Saksa
Experimentalfilm Workshop e.V, , , Osnabrück, Saksa
Hamburg International Short Film Festival, 4.6.2013, 10.6.2013, Hamburg, Saksa
Ikono On Air Festival, 6.8.2013, 29.9.2013, Berlin, Saksa
Internationale Kurzfilmtage Oberhausen, 2.5.2013, 7.5.2013, Oberhausen, Saksa
Kasseler Dokfest – Dokumentar film und video festival, 12.11.2013, 17.11.2013, Kassel, Saksa
Kino der Kunst, 20.3.2013, 23.3.2013, München, Saksa
Kurzfilmfestival Köln – Unlimited, 29.8.2013, 29.8.2013, Köln, Saksa
Oldenburg Short Film days, 21.11.2013, 24.11.2013, Oldenburg, Saksa
Open-Air Filmfest Weiterstadt, 15.8.2013, 19.8.2013, Weiterstadt, Saksa
Signes de Nuit, international film festival – Germany, 31.8.2013, 3.9.2013, Saarbrücken, Saksa
Stuttgarter Filmwinter Festival for Expanded Media, 10.1.2013, 13.1.2013, Stuttgart, Saksa
Transmediale – Festival for art and digital culture, 29.1.2013, 3.2.2013, Berlin, Saksa
Zwergwerk short film night, 29.3.2013, 29.3.2013, Oldenburg, Saksa
16. International Video Festival VIDEOMEDEJA, 29.11.2013, 1.12.2013, Novi Sad, Serbia
International Video Festival VIDEOMEDEJA, 29.11.2013, 1.12.2013, Novi Sad, Serbia
Early Melons Short Film Festival, 5.12.2013, 8.12.2013, Bratislava, Slovakia
International Short Film Festival Winterthur, 5.11.2013, 10.11.2013, Winterthur, Sveitsi
Videoex – Experimental Film & Video Festival, 25.5.2013, 2.6.2013, Zürich, Sveitsi
Nordisk Panorama – Five Cities Film Festival 2013, 20.9.2013, 25.9.2013, Copenhagen, Tanska
Okseø Film Festival, 31.8.2013, 1.9.2013, Okseø, Tanska
SPOT FILM, 1.5.2013, 3.5.2013, Århus C, Tanska
Jihlava International Documentary Film Festival, 23.10.2013, 28.10.2013, Jihlava, Tšekki
9. Akbank Short Film Festival, 18.3.2013, 28.3.2013, Istanbul, Turkki
Contemporary Istanbul, 7.11.2013, 10.11.2013, Istanbul, Turkki
Otto Zoo Gallery, 16.9.2013, 18.9.2013, Istanbul, Turkki
GogolFest, 13.9.2013, 22.9.2013, Kiova, Ukraina
KROK – International animated film festival, 1.9.2013, 10.9.2013, Kiev, Ukraina
Kyiv International Short Film Festival, 24.4.2013, 28.4.2013, Kyiv, Ukraina
Moving image art fair, 6.3.2013, 10.3.2013, New York, United States
Experimental Film Fest Portland, 20.5.2013, 26.5.2013, Portland, USA
Kunsthalle Detroit, 17.10.2013, 19.12.2013, Detroit, USA
Outpost Artist Resources, 2.3.2013, 2.3.2013, New York, USA
Philadelphia Mausoleum Contemporary Art, 12.5.2013, 12.5.2013, Philadelphia, USA
Rooftop Films, 10.5.2013, 17.8.2013, New York, USA
Streaming Museum, 31.3.2013, 6.4.2013, New York, USA
Tribeca Film Festival, 17.4.2013, 28.4.2013, New York, USA
University of Connecticut, 18.11.2013, 24.11.2013, Connecticut, USA
Video_dumbo, 16.5.2013, 25.5.2013, New York, USA
Moscow Biennale of Contemporary Art, 19.9.2013, 20.10.2013, Moskova, Venäjä
Tallinn Art Hall, 1.10.2013, 27.10.2013, Tallinna, Viro
Dokufest – International documentary and short film festival, 17.8.2013, 25.8.2013, Prizren, Albania
VIS Vienna Independent Shorts, 28.5.2013, 2.6.2013, Wien, Itävalta

Copyright © 2018 AV-Arkki