AV-arkin jäsentaiteilijoiden teoksia esillä Rotterdamin elokuvajuhlilla

Rotterdamin kansainvälisten elokuvajuhlien avajaisia juhlistettiin eilen.

Rotterdamin elokuvajuhlat ovat yksi suurimmista yleisö- ja ammattilaisvetoisista elokuvajuhlista maailmassa. Kahdentoista festivaalipäivän ajan sadat elokuvantekijät ja muiden alojen taiteilijat esittelevät töitään suurelle yleisölle (2012: 274.000 myytyä pääsylippua ja 2.700 vierailijaa ammattilaisyleisössä). Festivaali esittää virallisessa ohjelmistossaan 220 pitkää elokuvaa sekä 320 lyhytelokuvaa yhteensä 60 eri maasta.

Festivaali järjestetään 42. kerran 23. tammikuuta – 3. helmikuuta 2013.

Alla listatut AV-arkin jäsentaiteilijoiden teokset esitetään festivaalin ohjelmiston seuraavissa näytössarjoissa:

Erkka Nissisen uusi teos Polis X esitetään Spectrum Shorts ohjelmistossa osana F for Fake -näytöstä:
LantarenVenster 6, Perjantai 25. Tammikuuta klo 19:45
LantarenVenster 3, Lauantaina 26. Tammikuuta klo 12:15

Tänä vuonna Mika Taanila ja hänen audiovisuaaliset teoksensa saavat kunnianosoituksen IFFR:n lyhytelokuvien ohjelmistossa. Hänen teokset käsittelevät näkyviin nousevia ongelmia ihmiskunnan jatkuvasti etenevässä teknologisessa suunnittelussa sekä urbaaneja, keinotekoisia ympäristöjä. Taanila erikoistuu futurismiin perustuviin ideoihin sekä nykyaikaisen tieteen utopioihin. IFFR esittää hänen aiemman tuotantonsa tärkeimpien teosten lisäksi Taanilan uusimman teoksen maailman ensi-illassa “Kuuden päivän juoksu” festivaalin kansainvälisessä lyhytelokuvien kilpasarjassa. Festivaali esittelee myös Taanilan kaksi viimeisintä installaatioteosta: “Most Electrified Town in Finland” sekä “Stimulus Progression (Rotterdam)” TENT -galleriassa.

Short Profile: Mika Taanila
Täydellisen pimennyksen vyöhyke (2006)
Futuro – tulevaisuuden olotila (1998)
Tulevaisuus ei ole entisensä (2002)
Optinen ääni (2005)

“Short Profile: Mika Taanila” -näytökset esitetään LantarenVenster 6:ssa torstaina 24. tammikuuta klo 15:00 sekä maanantaina 28. tammikuuta klo 19:45.

Tiger Awards kilpasarja lyhytelokuville #1:
Mika Taanila – Six Day Run
LantarenVenster 1, torstaina 24. tammikuuta klo 20:00
LantarenVenster 1, perjantaina 25. tammikuuta klo 15:00
Cinerama 1, torstaina 31. tammikuuta klo 14:15

Dinamo levittäjien yhteisnäytös teemalla: “Survival strategies” – Sunnuntaina 27. Tammikuuta klo 19:45
Jan Ijäs: Two Islands

DINAMO Press & Industry näytös #3 – LantarenVenster 6, sunnuntai 27. tammikuuta klo 10:00:
Juha Mäki-Jussila: Äkkiä viime kesänä (2013)
Niina Suominen: In Memoriam (2013)
Anssi Kasitonni: Butterfly’s effect (2013)
Sini Pelkki: Embarkation (2012)
Tommi Matikka: Small Heroes (2013)

AV-arkin toiminnanjohtaja Hanna Maria Anttila vierailee elokuvajuhlilla 26. tammikuuta -28. tammikuuta.

http://www.filmfestivalrotterdam.com

Copyright © 2018 AV-Arkki