AV-arkin DVD-katalogi 2013-2014 uunista ulos!

Juuri ilmestyneessä AV-arkin DVD-katalogissa 2013-2014 on mukana on 15 uutta teosta eturivin suomalaisilta mediataiteilijoilta.

catalogue13-14_split_scrAV-arkin DVD-katalogi on kansainvälistä levitystoimintaa varten tuotettu esikatselu- ja promootiokooste, jonka kohderyhmä on ensisijaisesti kansainvälisten tapahtumien teosvalinnoista vastaavat kuraattorit. Katalogia jaetaan festivaalien lisäksi merkittäviä määriä erilaisissa tapahtumissa – esimerkiksi kansainvälisillä taidemessuilla. Katalogi on monipuolinen esikatselupaketti, joka toimii AV-arkin työkaluna verkkopalvelun teosarkiston rinnalla.

Jäsentaiteilijat tarjosivat  yhteensä 91 teosta tämän uusimman katalogin kuratointia varten. Katalogin teosvalinnoissa painottuivat teokset, jotka ovat valmistuneet 2012-2013 aikana tai joiden julkaisu on suunniteltu ajoittuvan vuoden 2014 alkuun.

Kuratointityöryhmään kuuluivat Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Juhani Alanen, Suomen Elokuvakontakti ry:n ja Helsingin lyhytelokuvafestivaalin toiminnanjohtaja Elina Rislakki sekä AV-arkin henkilökunnasta levityspäällikkö Vesa Puhakka ja levityskoordinaattori Mikko Mällinen.

AV-arkin DVD-katalogiin 2013-2014 valitut teokset ovat

Mika Taanila: Kuuden päivän juoksu
Jan Ijäs: Two Islands
Juha Mäki-Jussila: Äkkiä viime kesänä
Jenni Hiltunen: Grind
Hannaleena Heiska: Today we live
Maria Duncker: Pam Pam
Jukka Silokunnas: Rakennemuutos
Kati Åberg: Seeing Things
Maarit Suomi-Väänänen: Minispektaakkelit 2 x Vastavirtaa
Juha Van Ingen: The Stakeout
Timo Wright: Unfit
Marjatta Oja & Dave Berg: Bookville
Erkka Nissinen: Polis X
Risto-Pekka Blom: Kurdrjavka – Pikku Kippura
Elena Näsänen: Ohikulkija

AV-arkin DVD-katalogin 2013-2014 tuotantoa tukee Visuaalisen taiteen keskus Frame.

AV-arkin DVD-katalogista antaa lisätietoja tarvittaessa AV-arkin levityskoordinaattori Mikko Mällinen. Ota Mikkoon yhteyttä esikatselupyynnöissä: submissions@av-arkki.fi.

Copyright © 2018 AV-Arkki