 |
 |
Levitys |
|
 |
|
|
|
|
 |
 |
 |
AV-arkin levitys festivaaleille
AV-arkki levittää jäsentaitelijoidensa teoksia vuosittain yli 20 maahan.
Teoksia sekä ulosvuokrataan että aktiivisesti tarjotaan kansainvälisesti
merkittäville festivaaleille ja tapahtumiin.
Levitys museoihin, gallerioihin ja
tapahtumiin
AV-arkki levittää suomalaista mediataidetta myös museoihin ja gallerioihin
sekä erilaisiin tapahtumiin. Uusia kanavia syntyy jatkuvasti, ja AV-arkki
tulee levityssopimuksia uudistamalla vastaamaan tähän yhä enemmän kasvavaan
tarpeeseen.
Levitys oppilaitoksiin
AV-arkin kautta saa mediataidetta myös opetuskäyttöön. AV-arkki on
koostanut useita mielenkiintoisia kokoelmia, joita vuokrataan edullisemmin
oppilaitoksille.
AV-arkki hakee jatkuvasti uusia mielenkiintoisia kumppaneita
korkealaatuiselle taidesisällölle ja on avoin keskusteluille eri
toimijoiden kanssa.
Ota rohkeasti yhteyttä AV-arkkiin mikäli olet suunnittelemassa tapahtumaa
tai näyttelyä; AV-arkki on juuri se organisaatio jolta löytyvät uusimmat ja
mielenkiintoisimmat mediataiteen tekijät ja teokset.
AV-arkin levitysluettelo vuodelle 2009 on ladattavissa alla olevasta
linkistä.
levitysluettelo2009members.pdf
Vuonna 2009 AV-arkki levitti teoksia yhteensä 23 maahan. Esityspaikkoja oli
yhteensä 75, joista kotimaisia esityspaikkoja yhteensä 27. Näin ollen
vuonna 2009 AV-arkin levityksestä 64 % suuntautui ulkomaille
esityspaikkojen määrää tarkasteltaessa.
Esityspaikkojen mukaan vuonna 2009 91,6 % AV-arkin kansainvälisestä
levityksestä suuntautui Eurooppaan ja 8,4 % Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja
Uuteen Seelantiin .
AV-arkin jäsenten teoksia esitettiin vuonna 2009 yhteensä 634 kertaa
AV-arkin levitystoiminnan kautta. Vuonna 2009 AV-arkki levitti yhteensä 208
eri teosta. Kotimaassa näistä 208 teoksesta esitettiin 167 kappaletta ja
ulkomailla näistä 208 teoksesta esitettiin 86 kappaletta eli 41 %.
AV -arkin kautta levitettiin yhteensä 88 eri taiteilijan teoksia.
Ulkomailla esitettiin 59 taitelijan teoksia ja kotimaassa 82 taiteilijan
teoksia. Taitelijoiden kansainvälisyysaste vuonna 2009 oli näin ollen 67 %.
|
 |
 |
|
Sivuston kaikki materiaali on suojattu tekijänoikeuslain nojalla.
Materiaali on tarkoitettu ainoastaan yksityiseen käyttöön ja sen kopioiminen
kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
|
|
 |