AV-arkki Toiminta Hallitus Artikkelit Hannu Eerikäinen: Videotaide Suomessa Perttu Rastas: Mervi Kytösalmi Special Annamari Vänskä: AV-arkki, lyhyt historia Cécile Dazord: Haastattelu Perttu Rastaan ja Mika Taanilan kanssa Media suomeksi | in english | på svenska Hannu Eerikäinen: Videotaide Suomessa [ Takaisin ] Koko artikkeli (33 sivua) pdf muodossa Hannu Eerikäinen: VIDEOTAIDE SUOMESSA: TAITEEN LAIDALLA, ETURINTAMASSA VAI EI-KENENKÄÄN MAALLA? Johdanto Videotaidetta on tehty Suomessa runsaan vuosikymmenen ajan, 80-luvun alkupuolelta lähtien. Taidemuodon kansainväliseen kehitykseen verrattuna voidaan puhua kuitenkin melko pitkästä viiveestä, varsinkin, jos sen lähtösi otetaan amerikkalaisen videotaiteen synty 60-luvun puolivälissä. Videotaiteen voidaan sanoa tulleen maahamme kahdessa vaiheessa. Dimi-O ja "tajuntateollisuuden uusin ase" Ensimmäisen kerran Suomessa videotaidetta esitettiin 1971 Vanhalla Ylioppilastalolla Elonkorjaajien järjestämässauml; Intermedia-tapahtumassa, jossa nähtiin J.O. Mallanderin hankkimia Paikin nauhoja, Philip von Knorringin valmistama videoinstallaatio sekä Erkki Kurenniemen rakentama tietokoneen ja videon yhdistelmä, Dimi-O. Taidetta ja politiikkaa Elonkorjaajien piirissä oltiin 70-luvun alussa selvillä sekä videon taiteellisista että vastakulttuurisista mahdollisuuksista. Mm. Mallander vaati Fluxus-hengessä kansalaisten ja taiteilijoiden pääsyä televisioon. Miksi video ei sopinut 70-luvun taidemaailmaan? 70-luvun taidemaailmaa hallitsi toisaalta taiteen virallinen, edustuksellinen Suomi-kuva ja julkisten tilojen konkretismi, toisaalta taidekeskustelujen ja kulttuuripoliittisen taistelun yhteiskunnallinen realismi. Esittäväva, realismi ja erityisesti maalaustaiteen muodot nousivat keskeiseen asemaan taiteessa. Videotaiteen kieli poikkesi olennaisella tavalla suomalaisen kuvataiteen vallitsevasta mieltämistavasta. Uusi aalto Varsinainen videotaiteen tekemisen alkaminen Suomessa ajoittuu 80-luvun alkuun, jolloin maa joutui yhteiskunnallis-poliittiseen ja kulttuuriseen murrokseen. Taiteen kentässä alkoi olla tilaa vaihtoehdoille, pluralismille ja postmodernismille. Interreilaus ja videotaide Videotaiteen uuteen tulemiseen Suomessa vaikuttivat ensinnäkin Asko Mäkelän Vanhan Galleriassa vuodesta 1981 järjestämät videoesitykset ja toiseksi Mäkelän ja Marikki Hakolan yhteiset Eurooppaan suuntautuneet interrail-matkat. Nämä toivat tänne ensi käden tietoa Euroopasta, jonne videotaide oli ehtinyt juurtua ja saada aikaan uusia virityksiä ajattelussa ja taiteen tekemisessä. Videotaide murtautuu esiin Kaikille 80-luvun videoprojekteille oli ominaista, että ne liittyivät suomalaisen taidekentän murrokseen, taiteen laajentuneen alueen problematiikkaan, jolle oli ominaista taiteidenvälisyys ja eri tekotapojen sekoittaminen. Kuvakäsitys laajenee 80-luvulla käynnistynyttä muutosprosessia leimasi performanssitaiteen ja ns. "uuden visuaalisuuden" nousu. Postmodernismi avasi portit eklektisyydelle, brocolage-ajattelulle, jossa tärkeintä ei ollut alkuperäisyys ja aitous.Taiteen muutos loi videontekijöille virikeympäristön, kulttuurisen kontekstin, jossa risteilevät ajatukset saattoivat avata uusia näkökulmia myös videon mahdollisuuksiin. Riippumaton video ja MUU Marikki Hakolan uraauurtavan työn ansiosta videosta alkoi 80-luvun puolivälistä eteenpäin kehittyä taiteen laidan vaihtoehtoenergiaa kokoava ja suuntaava väline. Video alkoi kiinnostaa kuvataiteen, performanssin, tanssin ja muiden ilmaisumuotojen parissa työskenteleviä nuoria taiteentekijöitä, joiden pyrkimyksiä ei vastannut perinteinen galleriataide. Taiteen laidalle, taiteidenvälisyyttäamaan perustettiin 1987 MUU r.y. Myös nopeati laajentunut videotyöpajojen verkosto elvytti omalta osaltaan videotuotantoa. Maamme ei-kaupallisen, riippumattoman videon kentän voidaan siten sanoa jakaantuvan videotaiteeseen ja videopajakulttuuriin. "Low band -estetiikka" ja mediatietoisuus Taiteen piirissä tapahtuvan muu-taiteellisen videotyöskentelyn rinnalle tulivat tekotavat, joiden lähtökohdat olivat osin taiteentekemisessä, osin erilaisessa vaihtoehto- ja alakulttuuritoiminnassa. Tuloksena oli editoinnin perustekniikkaa hyödyntäviä nauhateoksia, joiden lähestymistapoihin kuuluivat scratch, punk-asenteesta nouseva yhteiskuntakriittisyys, henkilökohtaisuus jatyyli, jota voisi kutsua "low band -estetiikaksi". Kuvataidetietoisuuden ohella tällaiseen tekotapaan liittyi voimistunut mediatietoisuus. Video ja henkilökohtaiset visiot Kun 90-luku alkoi, riippumattoman videon kenttä - taidevideot, dokumentit ja muut "independent"-tuotannot - oli kasvanut jo sellaisiin mittasuhteisiin, että oli perusteltua puhua tv-, elokuva- ja mainosmaailman ulkopuolelle kehittyneestä suomalaisesta videokulttuurista. 1990-91 tehtiin videoteoksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin - voidaan puhua suomalaisen videotaiteen kolmannesta aallosta, jonka keskeisinä syinä olivat mm. audiovisuaalisten taiteiden arkistoksi ja levitysorganisaatioksi perustetun AV-arkin toiminta sekä taiteilijoiden kehittynyt tietoisuus videosta taidemuotona. Naiskielen monitasoisuus Naistekijöiden vahva osuus on ollut suomalaisen videotaiteen keskeinen piirre alusta alkaen. "Naisnäkökulman" lisäksi kysymys on ollut siitä, että naistekijät ovat ylipäätään miestekijöitä useammin omaksuneet videon ilmaisuvälineekseen ja tuoneet videotaiteeseen meillä muutoin vaille huomiota jääneitä aiheita ja käsittelytapoja - erityisesti älyllistä huumoria ja ironiaa sekä taideteoreettisesta keskustelusta tietoisia lähestymistapoja. "Metsäläisyyttä"? Niin erilaisia videoteoksia kuin meillä onkin tehty, yhteistä niille on erityinen mielenvire, joka tuntuu suomalaisessa taiteessa ja kulttuurissa yleisemminkin. Teoksissa on hitautta ja raskasmielisyyttä, tummia sävykä, kuin päivätajuntaan hiipineitä sudenhetkiä tai kuin yöminän kuuntelua. Tuntuu kuin suomalainen videotaide eläis esimodernia elämää, tai ainakin tuntisi vetoa sitä kohtaan. Postmodernismia? Postmoderni näkyy epäilemättä suomalaisessa videotaiteessa ainakin siinä suhteessa, että videotaide alkoi kehittyä meillä 80-luvun alun postmodernin käänteen luomassa uudessa tilanteessa. Postmoderni näkyy teosten rakenteellisia ominaisuuksia paremmin niiden asenteessa ja strategioissa suhteessa niiden käsittelemiin aiheisiin, siinä miten teos tuottaa itsensä esitykseksi, miten se toimii representaationa. Elääkö Suomi edelleen "YLE-ajassa"? Postmodernista huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - taide- ja kulttuurikeskustelua on Suomessa ehkä sittenkin hallinnut modernismiin kiinnittyminen, olipa se puolustavaa tai kriittistä. Vaikeutta asennoitua tulevaisuuteen menneisyyden sijasta kuvaa hyvin juuri videotaiteen myöhäinen alkaminen Suomessa. Katoaako videotaide? 90-luvulla suomalaisen videotaiteen tilanne on paradoksaalinen: juuri kun videoteknologia ja sen vaihtoehtoiset käyttötavat - erityisesti videopajojen ansiosta - ovat alkaneet juurtua pohjoiseen maaperäämme, tietokoneesta kasvavat uudet mediamuodot ovat asettaneet koko 80-luvulla luodun videokulttuurimme aivan uuteen tilanteeseen, digitaalisen ajan perspektiiviin. Video- ja mediataide on vallitsevien media- ja taidekentän välimaastossa liikkuessaan rajatilan taidetta, joka voi päätaiteen eturintamaan vain reflektiivisessä suhteessa omaan perintöönsä ja taiteen jatkuvaan muutokseen, samoin kuin mediamaailman ja teknologian uusiin ilmiöihin. Viitteet Sivuston kaikki materiaali on suojattu tekijänoikeuslain nojalla. Materiaali on tarkoitettu ainoastaan yksityiseen käyttöön ja sen kopioiminen kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.