Risto-Pekka Blomin Kurdrjavka - Pikku kippura Mediaboxissa 24.05. - 16.06.2013

Risto-Pekka Blomin Kurdrjavka - Pikku kippura Mediaboxissa 24.05. - 16.06.2013

Risto-Pekka Blomin teos Kurdrjavka – Pikku kippura (2013) on esillä Forum Boxin Mediaboxissa 24.05. – 16.06.2013.

Laajenevassa maailmankaikkeudessa, juhlapuheiden kosmisessa hälyssä, silmä mustaksi lyötynä, aina. Kurdrjavka – Pikku kippura on pääosin arkistomateriaaleista koostettu teos, jonka lähtökohtana on ollut Laika-koiran lähettäminen avaruuteen vuonna 1957. Laikan alkuperäinen nimi oli Pikku kippura.

Risto-Pekka Blom opiskeli autonasentajaksi muttei koskaan ollut kiinnostunut teknikon ammatista. Muutaman vuoden ajan hän etsi suuntaa elämälleen, kunnes 27-vuotiaana aloitti audiovisuaalisen median ja ilmaisun lyhytkurssin, jonka jälkeen hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmasta vuonna 2005. Tästä lähtien Blom on tehnyt kokeellisia lyhytelokuvia ja videoteoksia, joita on esitetty lukuisilla festivaaleilla ja tapahtumissa yli kahdessakymmenessä maassa. Blomin Teemapuisto (2015) on voittanut pääpalkinnon Tampereen elokuvajuhlilla ja Helsinkin lyhytelokuvafestivaaleilla 2015.

Mediaboxi on Forum Boxin tila mediataiteelle. Uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmisto suunnitellaan yhteistyössä AV-arkin kanssa. Tila toimii nyt yhtenä tärkeänä kanavana mediataiteelle.


Risto-Pekka Blom: Kurdrjavka – Pikku kippura Forum Boxin Mediaboxissa 24.05. – 16.06.2013.


AV-ARKKI ON EDISTÄNYT SUOMALAISEN MEDIATAITEEN ASEMAA VUODESTA 1989. TAITEILIJAT OSALLISTUVAT TÄHÄN TAPAHTUMAAN AV-ARKIN EDISTÄMISTYÖN ANSIOSTA.

Copyright © 2019 AV-Arkki