Kulttuuritalo Laikun gallerian Kerronta-näyttelyssä esillä taiteilijoiden lyhytelokuvia

Kulttuuritalo Laikun gallerian Kerronta-näyttelyssä esillä taiteilijoiden lyhytelokuvia

Kulttuuritalo Laikun Galleriassa on 7.7.–28.7. esillä Maija Blåfieldin, Jonna Kinan ja Timo Wrightin lyhytelokuvia osana Haiharan taidekeskuksen KERRONTA-teemanäyttelyä.

Maija Blåfieldin Kulta-aika (2015) on elokuva unohtamisesta, muistamisesta ja dokumentarismista itsestään. Ohjaaja kuvasi reilun viidentoista vuoden ajan dokumentaarista kuvamateriaalia ja jätti sen katsomatta. Materiaalista tuli ajan myötä reliikki jäte, aarre ja taakka, ja useimmiten se kertoo aivan muusta, kuin mitä sillä oli yritetty tallentaa. Hulvattomat kohtaukset syntyvät alun perin toisiinsa liittymättömien kuvien ja uudelleen luodun ääniraidan yhdistyessä tarinaksi.

Maija Blåfield (1973) on helsinkiläinen elokuvantekijä ja taiteilija. Hänen teoksensa sijoittuvat kokeellisen elokuvan ja dokumenttielokuvan välimaastoon. Blåfieldille myönnettiin vuonna 2014 mediataiteen valtionpalkinto ja hän on vuoden 2017 Ars Fennica -ehdokas.

Jonna Kinan Arr. for a Scene (2017) on dokumentaarinen muotokuva kahdesta foley-taiteilijasta ja heidän työskentelystään yhden elokuvahistorian tunnetuimman kohtauksen parissa (Alfred Hitchcockin Psykon, 1960, suihkukohtaus). Katsoja näkee alkuperäisen kohtauksen sijaan foley-taiteilijat luomassa äänitehosteita, kuten askeleiden, suihkun ja sulkeutuvan oven ääniä. Teos tutkii, miten ääniä tuotetaan elokuvallisiin tarkoituksiin ja mitä tapahtuu kun elokuvan rakenteita puretaan osiinsa.

Jonna Kina (1984) on monialainen taiteilija, joka työskentelee pääasiallisesti valokuvan, videon, äänen ja tekstin parissa. Hän on opiskellut Helsingissä, New Yorkissa ja Jerusalemissa. Kinan teoksia on ollut esillä viime aikoina mm. Museo Amparossa, Pueblassa, Galleria Amassa sekä Catherine Edelman Galleriassa, Chicagossa.

Timo Wrightin Embracen (2016, nostokuvassa) lähtöasetelma on hylätty puutalo, täynnä yksinäisiä huonekaluja. Hitaasti punainen savu rupeaa valumaan sisään ovista. Lopulta koko talo on peittynyt savuun.

Timo Wright (1977) on helsinkiläinen mediataiteilija. Wright on valmistunut Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta 2014. Hän on osallistunut kansainvälisiin ja kotimaisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin 2000-luvun alusta lähtien.


KERRONTA – lyhytelokuvia Kulttuuritalo Laikun galleriassa 7.7.–28.7.2018

Lisätietoa: Kulttuuritalo Laikku


AV-ARKKI ON EDISTÄNYT SUOMALAISEN MEDIATAITEEN ASEMAA VUODESTA 1989. TAITEILIJAT OSALLISTUVAT TÄHÄN TAPAHTUMAAN AV-ARKIN EDISTÄMISTYÖN ANSIOSTA.

 

Copyright © 2018 AV-Arkki