Marja Helanderin Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut Savonlinnan luontoelokuvafestivaalilla

Marja Helanderin Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut Savonlinnan luontoelokuvafestivaalilla

Marja Helanderin Risto Jarva -palkittu lyhytelokuva Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut esitetään Savonlinnan kansainvälisellä luontoelokuvafestivaalilla, joka järjestetään 17.–19.8. Helanderin teos sisältyy osana Syvällä luonnossa -lyhytelokuvanäytöstä sunnuntaina 19.8. klo 13:30 Kisalinnassa.

Teos nähdään myös Rauma Blue Sea Film Festivalilla, joka järjestetään 23.–26.8.2018.

Eatnanvuloš Lottit – Maan sisällä linnut on lyhyt tanssielokuva. Jokseenkin melankolisen tarinan esiintyjät ovat kaksi nuorta saamelaista balettiopiskelijaa: Birit ja Katja Haarla. Teos tutkii saamelaisalueiden omistajuuden takana piileviä syvempiä kysymyksiä.

Marja Helander (s. 1965) on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija. Hän valmistui Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1999. Varhaisemmissa teoksissaan hän on käsitellyt omaa identiteettiään saamelaisen ja suomalaisen kulttuurin välissä. Viime aikoina hän on keskittynyt kuvaamaan Saamenmaan synkkiä jälkikolonialistisia maisemia ja havainnoimaan erityisesti globaalin kaivosteollisuuden ympäristöön jättämiä jälkiä. Luonnon ja ihmisen kohtaaminen ei ole sujunut harmonisesti, vaan pikemminkin tuhoisasti. Toisaalta Helanderin videoteokset ovat humoristisia ja tarkastelevat leikkisästi perinteisen saamelaisen elämäntavan ja modernin yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Helander on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin ja hänen teoksiaan on hankittu useisiin kokoelmiin sekä kotimaassa että ulkomailla.


Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali, 17.–19.8.2018

Rauma Blue Sea Film Festival, 23.–26.8.2018.

Lisätietoa:

SINFF

Rauma Blue Sea Film Festival


AV-ARKKI ON EDISTÄNYT SUOMALAISEN MEDIATAITEEN ASEMAA VUODESTA 1989. TAITEILIJAT OSALLISTUVAT TÄHÄN TAPAHTUMAAN AV-ARKIN EDISTÄMISTYÖN ANSIOSTA.

Copyright © 2019 AV-Arkki