Lisätietoa Teokset / Valoa ikkunassa

Valoa ikkunassa
Valoa ikkunassa
Valoa ikkunassa

Teoksessa pimeisiin ikkunoihin ilmestyy henkilöitä, jotka tulevat näkyviksi sytyttäessään valon. Jotkin heistä jäävät huurun taakse piiloon, toiset pyyhkivät huurun pois tullen kokonaan näkyviin ja toiset taas piirtävät huuruun kuvion, jonka takaa he näkyvät osittain. Kahden ikkunan välille syntyy vuorovaikutus kun ihmiset ilmestyvät niihin ja katoavat, he tuntuvat välillä olevan tietoisia toisten henkilöiden läsnäolosta tai viestivät ulkopuolella olevien ihmisten kanssa, välillä taas he ovat täydessä yksinäisyydessä. Heidän ikkunassa tekemänsä ele vaihtelee, mutta monet heistä piirtävät ikkunan ruutuun viivoja, jotka jäljittelevät maisemaa, olemassa olevaa tai kuvitteellista. Nämä ihmiset pysähtyvät katselemaan ulos ikkunasta, mutta heidän ajatuksensa kulkeutuvat johonkin toisiin paikkoihin tai asioihin. Maisema, jota he katsovat, voisi olla mikä tahansa, ja se muuttuu jokaisen katsojan myötä.

Lisätietoa ja esikatselumateriaalia tästä teoksesta saa henkilökunnaltamme.

Teoksen alkuperäinen nimi / Valoa ikkunassa
Teoksen nimi englanniksi / Light in the window
Asiasanat / muotokuvat, pimeys, valo, ikkunat
Tyyppi / Installaatio
Genre / Maisema ja luonto, Ympäristöasiat, kokeellinen elokuva
Maa / Ranska
Kesto / 00:08:25
Ääniformaatti / Silent
Valmistumisvuosi / 2012
Työryhmä / Pauliina Salminen (Kuvaaja), Pauliina Salminen (Leikkaaja), Pauliina Salminen (Tekijä)
Copyright © 2017 AV-Arkki