AV-arkin VIEW julkaisusarjan toinen osa on läpileikkaus Anneli Nygrenin laajasta tuotannosta.
Suomalaisen videotaiteen pioneereihin kuuluva Anneli Nygren asuu ja työskentelee Turussa. Hän on tehnyt videoita ja elokuvia 1980-luvun alusta. Hänen tuotantonsa sisältää fiktioita, dokumentteja, animaatioita ja musiikkivideoita. Lisäksi hän on tehnyt piirustuksia, valokuvia ja musiikkia sekä toiminut freelance-toimittajana. Nygren on osallistunut näyttelyihin ja festivaaleille vuodesta 1989.
Onko Anneli Nygren suomalaisen nykytaiteen ”Mona Lisa”? Etäisyydestä ihailtuna Leonardon luomus hymyilee herkästi. Läheltä katsottuna hän taas näyttää kurtistavan kulmiaan. Kukaan ei tiedä Anneli Nygrenin todellista ikää. Tiedämme vain, että hänen varhainen omakustanteensa ”Tytin lehti” on ilmestynyt vuonna 1971.
Anneli Nygren on itseoppineiden mediataiteilijoiden kruunaamaton kuningatar. Hän on videota hyödyntävä kansantaiteilija. Nygrenin tuotanto on kokonaistaideteos. Hän käyttää monia välineitä – aina itse sävelletystä ja esitetystä sekä C-kaseteille tallennetusta Casio syntetisaattorimusasta omakustanteisiin lehtiin. Nygrenin videotaide muuntelee ja kommentoi lähestulkoon kaikkia valtavirtamedian kerrontatapoja. Nygren rakastaa kaikkea populaarikulttuuriin liittyvää, samalla kuitenkin flirttaillen kriittisen teorian kanssa. Hänen teoksensa vitsailevat klassiselle performanssitaiteelle ja hyödyntävät Dallasin sekä muiden suosittujen TV-sarjojen hahmoja.
Nygrenin taiteesta puuttuu ammattimainen tarkoituksen hakuisuus. Hänen teoksilleen ominaista on ”tee se itse” low-tech asenne. Nygrenin teokset eivät synny tarpeesta päteä taidekentällä, vaan itsensä hauskuuttamisesta ja tekemisen tarpeesta.
Anneli Nygren voitti teoksellaan When Noise and Death Meet toukokuussa 2007 Eurovision videotaiteen kilpailun (Eurovision Video Art Competition). Palkinto jaettiin Helsingin yliopistossa tiistaina järjestetyssä Queer Eurovision -seminaarissa, joka kuului Euroviisujen oheisohjelmaan. Palkinnon myönsivät AV-arkki ja SQS -yhdistys (Society for Queer Studies in Finland). Palkinnon perustelut kuvaavat hyvin Nygrenin tuotantoa ja työskentelytapaa: “Nygren jatkaa muille teoksilleen ominaista populaarimusiikin ja sen tuotannon kritiikkiään. Nygrenin teokset edustavat queeria ja campia. Hän kääntää huonon maun ylösalaisin, juhlien outoa ja vulgaaria.”
VIEW– 2 DVD Anneli Nygrenin tuotannosta sisältää seuraavat teokset:
TYTTI TYTTELIN IN CHRISTMASLAND 1977 5:30
IN LOVE WITH A ROCK STAR 1982 9:25
RENDEZ VOUS WITH DESTINY 1989 4:15
PURSUIT OF HAPPINESS 1990 27:45
LAUNDRY PIECE 1992 3:15
CLOSE ENCOUNTER OF HIGHEST KIND 1993 1:15
ORDER 1993 12:50
INTERNATIONAL PHONE ART COLLECTION 1996 8:40
WOMAN’S WORK NEVER ENDS 1997 3:00
MA RELATION AVEC ANNELI NYGREN 1998 13:25
SLAVA KPSS 1999 12:00
FAREWELL, JEFF KOONS 2000 3:15
MISS INFINLANDIA 2001 1:45
IDORU 2003 1:15
DISSAPPEARING DADS 2005 4:40
I’LL BE BETRAYED 2005 4:05



