Jäsenvalinta ja hakuohjeet

Jäsenvalintakokous pidetään vähintään kaksi kertaa vuodessa, ajankohta riippuu saapuneiden hakemusten määrästä. Jäsenhakemuksia voi toimittaa AV-arkkiin ympäri vuoden ja ne käsitellään saapumispäivämäärästä seuraavassa jäsenvalintakokouksessa. Uudet jäsenet valitsee hallitus toimitettujen hakemusten perusteella.

Kuinka hakea AV-arkin jäseneksi?

AV-arkki on taiteilijajärjestö, jonka jäseninä on laaja-alaisesti mm. kuvataiteilijoita, videotaiteilijoita, mediataitelijoita ja kokeellisen elokuvan tekijöitä. AV-arkin jäseneksi voivat hakea mediataiteen alalla toimivat ammattilaiset (ei opiskelijat tai harrastelijat), jotka asuvat pysyvästi Suomessa, ovat Suomen kansalaisia tai joiden suhde Suomeen on niin voimakas, että heidän tuotantonsa katsotaan edustavan suomalaista mediataidetta.

Jäsenvalintalautakunta/hallitus käsittelee saapuneet jäsenhakemukset määräajoin ja päättää uusien jäsenten hyväksymisestä. Jäseneksi haetaan toimittamalla AV-arkkiin seuraavat materiaalit:

– Vapaamuotoinen kirje, jossa hakija selvittää miksi hän hakee AV-arkin jäsenyyttä.
– Ansioluettelo, josta käy ilmi hakijan koulutus ja taiteellisen toiminnan laajuus.
– Enintään viisi näyteteosta DVD-levyllä. Ääniteoksista mieluiten CD. Teosten yhteenlaskettu kokonaiskesto saa olla korkeintaan puoli tuntia.

Jokaisesta teoksesta seuraavat tiedot:
- Synopsis / lyhyt kuvaus
- Valmistumisvuosi
- Kesto
- Selvitys tuotantoryhmän kokoonpanosta
- Selvitys teoksen teknisestä toteutuksesta (kuvausformaatti, masterformaatti, ääniraita: mono/stereo/silent, kuvasuhde jne.)
- Selvitys teoksen aikaisemmista esityksistä

Installaatioteoksista installointiohjeet (tarkka kuvaus teoksen rakenteellisista ja teknisistä vaatimuksista) ja dokumentaatio teoksen aikaisemmista ripustuksista. Usean videokanavan/projisoinnin installaatioteoksista kannattaa toimittaa yhdeltä monitorilta katsottava demoversio, jossa teoksen kaikki videokanavat skaalattu ja yhdistetty yhdeksi videokanavaksi.
– Muuta hakemusta tukevaa materiaalia, esim. portfoliokansio, näyttelyluetteloja jne.

Käsittelyn helpottamiseksi kaikki hakemukseen liittyvät materiaalit tulee toimittaa yhdessä, A4-kokoisessa, suljettavassa kansiossa. Hakijan tulee varmistaa, että hänen toimittamansa DVD-levyt ja/tai muut tallenteet toimivat moitteettomasti. Tallenteiden tulee sisältää ainoastaan hakemukseen liittyvää materiaalia.

Jäseneksi hyväksyminen ei tarkoita sitä, että hakemuksessa toimitetut näyteteokset siirtyvät automaattisesti AV-arkin levitykseen. Jokaisesta levitykseen tulevasta teoksesta tehdään erillinen, kirjallinen, teoskohtainen levityssopimus. Uudet jäsenet saavat lisätietoja asiaa koskien AV-arkin henkilökunnalta.

Jäsenhakemuksia voi toimittaa AV-arkkiin ympäri vuoden ja ne käsitellään saapumispäivämäärästä seuraavassa jäsenvalintakokouksessa. Merkitse postipaketin päällä selkeästi “jäsenhakemus”.