Projektit ja hankkeet

AV-arkin käynnissä olevat erityisprojektit

Media Art Export on Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriviennin kärkihankerahoituksella toteutettava mediataiteen vienninedistämishanke.  Ydintavoitteena on AV-arkilla ollut järjestön ansaintalogiikan laajentaminen eli siirtyminen pelkästä esityskorvausten keräämisestä eteenpäin, kohti suunnitelmallista markkinointia ja tuotemyyntiä. Hankkeen turvin on tuotetaan yhtenäinen julkaisusarja kansainvälisille markkinoille sekä kehitetään verkostoitumista ja markkinointia osallistumalla kansainvälisiin myynti- ja promootiotapahtumiin.


Suomalaisen mediatataiteen tietokantojen ja AV-arkin verkkopalvelun kehittämishanke käynnistyy vuonna 2011 Opetusministeriön (avustus kulttuurin ja taiteenalojen tietoverkko- ja sähköisiin tietokantahankkeisiin) ja Svenska Kulturfondenin myöntämien avustusten turvin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kuvataiteen keskusarkiston mediataiteen arkistointiprojektin kanssa. Hankkeen aikana luodaan palvelinpohjainen tilastointisovellus AV-arkin levitystoiminnan tarpeisiin, joka mahdollistaa AV-arkin liittymisen Kuvataiteen keskusarkiston kanssa yhteisen, palvelinpohjaiseen mediataiteen teostietokannan yhteiskäyttöön. Yhteisellä tietovarannolla parannetaan huomattavasti mediataiteen pitkäaikaisarkistointia, saatavuutta sekä vältetään päällekkäistä arkistointityötä. Hankkeen aikana AV-arkin tietokantarakenteita, verkkopalvelua ja tilastointisovelluksia kehitetään eteenpäin levitystoiminnan ja verkkojakelun tarpeisiin.


Levitystoiminnan, digitoinnin ja jakelun kehittämishanke toteutetaan vuosina 2010-2011 kulttuuriviennin tukirenkaan sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien nuorten taiteilijoiden työllistämisavustusten turvin. Hankkeen aikana tehostetaan ja kehitetään AV-arkin mediataiteen levitystoimintaa, erityispainotuksena uusien online-jakelumahdollisuuksien kartoittaminen. Samoin AV-arkin julkaisusarjan jakelua tehostetaan ja luodaan tekniset puitteet verkkoliiketoiminnalle. Myös AV-arkin levitysarkisto digitoidaan ja indeksoidaan kokonaisuudessaan. Hanke edistää ja tehostaa merkittävästi AV-arkin ydintoimintoja sekä verkkopalvelua.


AV-arkin “Mediataide kasvattaa!” mediakasvatushankkeessa toteutetaan valmiita opetetuspaketteja kuvataideopettajille taiteen perusopetukseen. Mediataide tuo luokkahuoneisiin kriittisyyttä, pohdintaa sekä uusia välineitä meitä ympäröivän visuaalisen ähkyn analysointiin.  Vuonna 2010 julkaistut ensimmäiset opetuspaketit “Median Visiitti” ja “Media Box” ovat vuokrattavissa edulliseen hintaan AV-arkin oppilaitoslevityksen kautta. Vuonna 2012 julkaistaan kolmas opetuspaketti “Mitä kuuluu?”, joka keskittyy ääneen audiovisuaalisessa kerronnassa – merkitysten luojana ja tunnelman rakentajana. Hanketta ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunta sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.


Art360 on ESR- rahoituksella toteutettava suomalaisen taiteen kentän kansainvälistymisedellytysten kehittämishanke. Hankkeen päätavoitteena on lisätä kuvataiteen toimijoiden käytännönläheistä ja tavoitteelliseen toimintaan tähtäävää managerointi- ja liiketoimintaosaamista ja löytää uusia liiketoimintamalleja edistämään kuvataiteen alan roolia yhteiskunnan eri alojen kehittäjänä. Hankkeessa ovat mukana mm. Helsingin taitelijaseura, Suomen taitelijaseura, Kuvasto ja AV-arkki. AV-arkin osahanke toteutetaan yhteistyössä HIAP ry:n ja Suomen kuraattoriyhdistyksen kanssa. AV-arkki toteuttaa vuosien 2009–2011 aikana neljä aiheeseen liittyvää seminaaria ja koulutusta. Seminaarien painopisteinä ovat sekä taiteilijoiden että teosten kansainvälinen liikkuvuus ja näkyvyys paitsi taiteilijoiden itsensä, myös kuraattorien ja kirjoittajien näkökulmasta.